Sunday, December 04, 2005

Luotettavaa, asenteellisuudesta vapaata (?) kommunistista tutkimustyötä Markku Mattila Vihreä Liitto ja lautamiehenä tulkintoja neekerin hyväksi?

Luotettavaa (? heh, heh;)) asenteellisuudesta vapaata kommunistista tutkimustyötä Markku Mattila Vihreässä Liitossa http://www.vihrealiitto.fi/ ja Tampereen käräjäoikeudessa lautamiehenä, eikä tulkintoja oman puolueensa Sylvain Kipre-nimisen neekerin hyväksi 20.6.2005? ... Toteutuiko EIT:n takaama luotettava oikeudenkäynti kaikilta osin?

Onkohan sama Markku Mattilan tutkimuksen asenteellisuus ongelmana myös Tampereen historialaitoksen tutkimustöissään, jossa väittää tutkivansa "ruotsalaista äärioikeistoa?"

Esittelyvuorossa Tampereen punikkiyliopiston tieteellisesti ja asennevammoista vapaata tutkimusta, missä Vapaussota 1918 yritetään lähteitä kyseenalaistaen ja mukaten muuttaa "sisällissodaksi tai kansalaissodaksi" ymv:ksi ryssäläiseksi kusetukseksi, unohtaen että ryssiä ne oli mitkä täältä lähtökäskyn sai Tuonelaan. Siinä samalla toki meni muutama miehittäjä-Ryssän limppuun ja pyssyyn tarttunut vakaumuksellinen komukka ja kuten sodissa yleensäkin iso kasa ns. viattomiakin, mutta sitä se ei muuta, että kyseessä oli ja on Vapaussosta 1918:

Ohessa viimeisimmät kuulumiset Tampereen punikkiyliopistosta: http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.uta.fi/laitokset/historia/sivut/esittelyt/kuvat/mattila.jpg&imgrefurl=http://www.uta.fi/laitokset/historia/sivut/esittelyt/mattila.htm&h=180&w=150&sz=6&tbnid=EQNGERmmXMgJ:&tbnh=96&tbnw=80&hl=fi&start=16&prev=/images%3Fq%3Dmarkku%2Bmattila%26svnum%3D10%26hl%3Dfi%26hs%3Djve%26lr%3D%26client%3Dfirefox-a%26rls%3Dorg.mozilla:fi-FI:official_s%26sa%3DN



Markku Mattila, FT

Akatemiatutkija

Huone Pinni B 2098H
Vastaanotto: Lukuvuonna 2001-2002 opetuksen yhteydessä ja silloin, kun paikalla laitoksella

Puh. 03-3551 6548 (työ), 03-212 4966 (koti)

e-mail: markku.mattila@uta.fi


Erityiset tutkimus- ja opetusalat:

  • Rotuhygienian (eugeniikan) historia ja siihen liittyvät asiat

  • Aatehistoria

  • Luennoinnin lisäksi opettanut akateemista kirjoittamista ja vetänyt proseryhmiä
  • Julkaisuja:

  • Kansamme parhaaksi: Rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti. SHS, Helsinki 1999 (väitöskirja)
  • Uusi uljas ihminen eli modernin pimeä puoli. Atena Kustannus Oy, Jyväskylä 1998. (Toim. yhdessä Marja Härmänmaan kanssa)
  • Lukuisia artikkeleita koti- ja ulkomaisissa julkaisuissa
  • Tutkimushankkeita:

  • Suomen rotuhygieenisen sterilointilain 1935-1970 soveltaminen (meneillään eli se, mitä teen nyt)
  • Mielenkiinnon kohteita:

  • Äärioikeisto, erityisesti nyky-Ruotsissa
  • Vihan lietsonta ja ylläpito (kansanmurhista alaspäin), salaliittoteoriat (esim. Siionin viisaiden pöytäkirjat)

  • Takaisin
    Yliopiston pääsivulle

    --------------------------------------------------------------

    Historiaa opiskelevan opas

    Näillä sivuilla kerrotaan historian opiskelusta Tampereen yliopistossa, opetuksen tavoitteista ja opintojen suorittamisesta. Sivuilla kuvataan laitoksen käytäntöä ja annetaan neuvoja ja vinkkejä opiskelutavoista.

    Lähemmin kaikki asiat selitetään opetuksen yhteydessä. Lisätietoja saat myös laitoksen muilta sivuilta, opinto-oppaasta (vanhat 2002-2004 vaatimukset), opetusohjelmasta, laitoksen ilmoitustaululta, opettajilta, kansliasta ja opetuksen sähköpostilistalta.

    * Miksi opiskella historiaa?
    * Historioitsijan ammattitaito
    * Pääaineet, sivuaineet, opintokokonaisuudet
    * Opintojen rakenne ja suorittaminen
    * Opiskelumuodot (luennot, esseet, seminaarit, tutkielmat)
    * Tutkimusprosessi
    * Arvostelu ja palaute
    * Opiskelu ulkomailla
    * Kirjasto

    Miksi opiskella historiaa?

    Historian opetuksen tavoite on auttaa ihmisiä ymmärtämään omaa maailmaansa ja erilaisia kulttuureja. Kulttuurien kohtaaminen ja törmääminen, johon ns. globaalisaatio tai Euroopan yhdentyminen johtavat, tuo mukanaan yhä enemmän vaatimuksia käsittää muutosta ja erilaisuutta.

    Vaikka opiskelijat opetetaan tutkimaan menneisyyttä, historian opiskelu on tulevaisuuteen katsovaa. Historiatieteen laitos kouluttaa menneisyyttä koskevan tiedon osaajia, jotka sijoittuvat asiantuntijatehtäviin julkiselle tai yksityiselle sektorille, tutkijoiksi, opettajiksi, tiedotusvälineiden ja järjestöjen palvelukseen. Koulutus tähtää siihen, että valmistuneet ovat syvällisesti perehtyneet esineellisen ja henkisen perintömme kerroksellisuuteen. Tämä mahdollistaa pitkän aikavälin muutoksen analysoinnin ja parhaiden ratkaisujen löytämisen vaikeissa päätöksentekotilanteissa.

    Historian maisterin tutkinto ei ole ammattitutkinto, mutta se pätevöittää moneen ammattiin. Noin kolmannes historian pääaineopiskelijoista aloittaa uransa opettajana. Historian laitoksen rooli opettajankoulutuksessa on tarjota sellainen tietämys ja asenne historiaan, joka vastaa opettajantyön vaatimuksia, kuten kykyä jäsentää asioita, "yksinkertaistaa" ja esittää niitä sekä käyttää omaa luovuutta historiallisen tiedon havainnollistamiseen. Omalla laitoksellaan opiskelijat oppivat tavan, jolla menneisyydestä voidaan puhua ja sen, miten historia tavoittaa myös tulevaisuuden. Sama koskee toimittajaksi aikovia, jotka ovat toinen suuri tuleva ammattiryhmä opiskelijoiden joukossa. Viimeistään syventävissä opinnoissa korostetaan "tiedon haltijoiden" eettistä vastuuta työssään.

    Opettajan ja toimittajan työn ohella ns. "uusi sisältötuotanto" työllistää historian asiantuntijoita. Tähän opiskelijoita valmennetaan sähköisen median opetuksella osana historian opintoja.

    Välittömästi ammattiin valmistavaa opetusta on museologian opintokokonaisuus. Se toteutetaan yhteistyössä Kansanperinteen laitoksen ja Tampereen museotoimen kanssa.
    ----------------------------------------------------------------
    HISTORIOITSIJAN AMMATTITAITO ELI HARJOITUS TEKEE MAISTERIN

    Harjoitusopetus nojautuu käsitykseen, että historiantutkimuksen ja -kirjoituksen taidon voi oppia vain sitä tekemällä. Johdantokurssilla alkava sekä proseminaareissa, seminaareissa ja tutkimusryhmissä jatkuva harjoitusopetus tähtää luontaisten kykyjen historiatieteelliseen soveltamiseen ja kehittämiseen. Sama pätee kriittiseen lukemiseen: vain tekemällä itse tutkimusta voi oppia arvioimaan toisten laatimia tutkimuksia. Historiantutkimusta harjoittelemalla oppii myös etsimään tietoa. Tiedonetsimisen taito on hyödyllinen kaikilla ammattialoilla.

    Kaikki harjoitusopetus on vakuuttavan argumentoinnin ja sen selkeän esittämisen opettelua. Proseminaariesitelmän tekijä kohtaa työssään kaikki historioitsijan työn elementit. Siksi proseminaariesitelmään sovelletaan samoja arviointikriteerejä kuin väitöskirjaan, tietenkin paljon lievemmin. Hyvän historiallisen tutkimuksen ja asiatekstin elementit ovat samalla aloittelijan pitkän tähtäimen tavoitteita. Näitä ei kukaan ole ymmärtänyt ensilukemalta, vaan tutustumalla ja syventymällä niihin omassa työssään - eikä kukaan ole oppinut niitä täydellisesti hallitsemaan.

    Hyvän historioitsijan ominaisuudet voidaan luokitella esim. seuraavasti:

    * Heuristiikka eli kyky määritellä tutkimustehtävä selkeästi ja muuntaa sen nojalla menneisyyden jäänteitä oman tutkimuksen lähteiksi. Kaiken tutkimuksen lähtökohtana on aina kysymys, joka vähitellen tarkentuu. Tutkittavan ongelman kannalta olennaiset tekijät haetaan esille, ja päättely etenee loogisesti empiiriseen aineistoon nojautuen.
    * Kriittisyys
    eli kyky arvioida toisaalta lähteiden sisältämää tietoa ja toisaalta historiatieteellisten esitysten antia oman tutkimustehtävän kannalta. Tieteellinen kriittisyys tarkoittaa tiedon perusteiden punnitsemista.
    * Laaja-alaisuus
    eli kyky ymmärtää eri aikakausien ja eri elämänalueiden omalaatuisuutta ja sitä ilmentävän historiallisen jäänteistön erikoisominaisuuksia.
    * Kirjallisen ilmaisun taito
    eli kyky kirjoittaa selvästi ja sujuvasti. Yleensä selvästi kirjoitettu on myös selvästi käsitetty. Historioitsijan on osattava kirjoittaa niin, että muutkin ymmärtävät hänen sanomansa

    Markku Hyrkkänen


    -----------------------------------------------------------------------
    Pääaineet, sivuaineet, opintokokonaisuudet

    Yliopistossa on vapaa sivuaineoikeus, joten opiskelija voi itse valita mitä opiskelee. Tätä kannattaa käyttää hyväkseen. Historian pääaineopiskelijoiden aineyhdistelmät eli tutkintojen sisältö vaihtelevat paljon. Suosituimpia sivuaineita ovat kasvatustiede, yhteiskuntatieteet, tiedotusoppi ja kielet. Historian ymmärtämisen ja sen tutkimisen kannalta on hyvä perehtyä muiden tieteiden metodeihin, kuten tilastotieteeseen, filosofiaan, taloustieteeseen, sosiologiaan, taiteentutkimukseen jne. On parempi suorittaa sivuaineissa kokonaisia opintoja kuin irtonaisia opintoviikkoja.

    Sivuaineilla täydennetään historian opintoja tai hankitaan ammattipätevyys. Opettajan ja toimittajan työn ohella tulevaisuudessa on kysyntää mahdollisimman laaja-alaisesti sivistyneille ihmisille kaikilla aloilla. Historian maisteri voi olla niin tietotekniikan kuin taiteen asiantuntija.

    Historiatieteen laitoksen pääaineet ovat:

    * Suomen historia ja yleinen historia

    Sivuaineena voi suorittaa:

    * Talous- ja sosiaalihistoria
    * Latinankieli ja antiikin traditio
    * Aate- ja oppihistoria
    (vanhat vaatimukset 2002-2004)
    * Museologia
    * North American Studies
    -------------------------------------------------------
    Opintojen suorittaminen

    Historian opinnot koostuvat sekä Suomen historian että yleisen historian opinnoista. Erikoistuminen tapahtuu lopullisesti vasta syventävissä opinnoissa. Aineopinnoissa voi kuitenkin jo keskittyä haluamiinsa erikoisaloihin.

    Opiskelussa noudatetaan historian koulutusohjelman uusinta opetussuunnitelmaa. Opiskelija voi kuitenkin suorittaa loppuun aloittamansa opintokokonaisuuden vuosien 2002-2005 opintovaatimuksilla 31.7.2008 asti. Ennen vuotta 2005 suoritetut opinnot voi muuntaa uuden tutkinnon mukaisiksi suorituksiksi.

    Opinnot jakautuvat kolmeen kokonaisuuteen: perus-, aine- ja syventäviin opintoihin. Perus-, aine- ja syventävistä opinnoista haetaan kokonaismerkintä vastaavalta opettajalta heti, kun opintokokonaisuuksien vaadittavat opintojaksot on suoritettu. Pääsääntö on, että alempi opintokokonaisuus suoritetaan ennen kuin siirrytään ylempiin. Erityisesti on muistettava, että Johdatus historiantutkimukseen -kurssi (P1) on suoritettava ennen proseminaaria, eikä seminaariin voi osallistua ennen proseminaarin suorittamista ja kandidaatin tutkielman jättämistä. Tämä johtuu siitä, että opinnot on suunniteltu loogisesti eteneviksi ja syveneviksi. Tämä helpottaa myös opetuksen järjestämistä ja lukujärjestyksen tekemistä.
    Opintojen rakenne

    Lyhennelmä historiatieteen laitoksen opetussuunnitelmasta ja sen toteuttamisesta
    Perusopinnot (25 op)

    1. Johdantokurssi (oppiaineiden yhteinen) on ensimmäinen tutustuminen historiantutkimuksen ja -kirjoituksen maailmaan, jossa historiankirjoitus problematisoidaan ja kysytään mitä on historia tieteenä. Johdatus tulevien vuosien opintoihin ja oppimistavoitteisiin.

    2-5. Historian peruskurssit. Peruskursseilla varmistetaan opiskelijoiden "perustiedot", mutta pääasia on antaa tulkintakehys menneisyyteen ja selittää historiankirjoituksen nykytilaa. Laajoja kursseja kirjallisine tehtävineen.
    Aineopinnot (55op, sivuaineopiskelijoille 35 op)

    1. Menetelmäopinnot. Menetelmäopinnot koostuvat tiedonhankintakurssista ja metodikursseista. Menetelmäopinnoista pakollinen on proseminaarin yhteydessä suoritettava tiedonhankintakurssi (2 op). Valinnaisista kursseista voi suorittaa osan (enintään 5 op) kirjatenteillä tai kirjoitelmilla opettajan kanssa erikseen sopimalla. Lista kirjallisuudesta on laitoksen kotisivulla. Menetelmäopintoja suositellaan suoritetavaksi yhtä aikaa proseminaarin kanssa.

    2. Proseminaari ja kandidaatintutkielma (10 op, sivuaineopiskelijoille proseminaari 8 op). Proseminaariin osallistuminen edellyttää johdantokurssin hyväksyttyä suorittamista. Proseminaarin tarkoituksena on antaa opiskelijalle valmiudet itsenäiseen tutkimustyöhön. Siinä harjoitellan tutkimuksenteon prosessia ja sen hallintaa, lähteiden käyttöä sekä tieteellistä kirjoittamista. Proseminaarityö on alkuperäislähteisiin perustuva esitelmä, joka opponoidaan. Proseminaari kestää kolme jaksoa, jonka jälkeen pääaineopiskelijat jatkavat neljännelle jaksolle ja tekevät kandidaatintutkielman. Tutkielma on pääsääntöisesti proseminaariesitelmästä palautteen pohjalta laadittu tieteellinen kirjoitelma.

    3. Temaattiset erikoiskurssit (30 op, sivuaineopiskelijat 18 op). Temaattisissa erikoistumisopinnoissa perehdytään tutkimuksen erilaisiin lähestymistapoihin ja historian osa-alueisiin. Opiskelija voi valintansa mukaan keskittyä joihinkin historian erityisaloihin, tiettyihin teemoihin ja ilmiöihin tai rakentaa monipuolisen vertailevan opiskeluohjelman.
    Syventävät opinnot (40 op + tutkielma 40 op, sivuaineopiskelijat 40 op + 20 op)

    1. Teoriakursseilla (13 op) paneudutaan historioitsijan työn tietoteoreettisiin ja metodologisiin ulottuvuuksiin historiateoriaa ja historiankirjoituksen historian kautta. Oleellista on historiallisen tiedon merkityksen ja muuttumisen pohtiminen.

    2. Seminaarissa (10 op) laaditaan esitelmä, jossa keskitytään erityisesti tieteelliseen kysymyksenasetteluun, argumentointiin ja esitykseen. Neljän jakson laajuisessa seminaarissa aloitetaan tutkielman suunnittelu; seminaariesitelmä voi jo liittyä tutkielmaan.

    3. Syventävät erikoistumisopinnot (17 op) sovitaan oppiaineen professorin kanssa. Niiden tehtävä on tukea pro gradun tekemistä. Opintojen yhteydessä esitetään tutkielman tutkimussuunnitelma.

    4. Tieteellinen tutkielma (40 op, sivuaineopiskelijoille 20 op) on itsenäinen näyte kyvystä tehdä tieteellistä työtä. Työt ovat verrattain vaativia ja laajoja. Tutkielman tekoa tuetaan henkilökohtaisella ohjauksella ja tutkimusryhmillä.

    Opintojen tavoitteet ja sisällöt eli ns. kurssivaatimukset on kuvattu opinto-oppaassa (opinto-opas PDF-muodossa). Kukin opintovaatimusten numeroitu kohta eli opintojakso voidaan suorittaa lähiopetuksena. Läsnäolo on pakollinen johdantokurssilla (P1), osassa menetelmäopintoja (A1), proseminaarissa (A3) sekä seminaarissa (S3). Muut opintokohdat voi suorittaa luennoilla ja harjoituksilla, kotiesseellä, kirjatentillä, verkkokursseilla tai muulla opettajan kanssa sovittavalla tavalla. Laitos järjestää runsaasti lähiopetusta ja ainakin pääaineopiskelijoilla on hyvät mahdollisuudet suorittaa opintonsa tällä tavalla.

    -----------------------------------------------------------------------
    Recent publications by the Department of History, Tampere

    This list is not complete. For lists of publications by individual researchers, please refer to staff / name of the researcher or Sordino-database.

    [ Books ] [ Articles ]
    Books (monographs and edited volumes)
    2005

    Hukka J., Juuti P., Katko T., Pietilä P., Rautanen S-L. & Vinnari E. (eds): Viable Water Governance. Tampere University of Technology. IEEB Report 20.
    Juuti Petri & Katko Tapio (eds.): Water, Time and European Cities – History matters for the Futures. 2005 EU. Also in internet: http://www.watertime.net/docs/wp3/WTEC.pdf
    Juuti Petri, Sinistä, punaista, mustaa. Näkökulmia Suomen 1930-40-lukujen poliittiseen historiaan. Tampere 2005.
    Juuti Petri, Katko Tapio (compiled), City in Time. 2005. http://www.watertime.net/wt_cs_cit_ncr.asp#CiT
    Juuti Petri, Kaivot ja Käymälät / Brief History of Wells and Toilets. Text: Petri Juuti & translation and layout: Katri Wallenius. Pieksämäki 2005. Also: Tampere University Press, ePublications: http://tampub.uta.fi/tup/951-44-6251-3.pdf
    Keskinen Jouni, Peltola Jarmo, Suodenjoki Sami, Tamperelaiset - Tehdaskaupungin väestö, alue ja asuminen 1918-1940. Tampereen museoiden julkaisuja 79. Tampere 2005.

    2004

    Hanska Jussi, Salonen Kirsi, Kirkko, kuri ja koulutus - Hengellisen säädyn moraalihistoriaa myöhäiskeskiajalla. SKS Toimituksia 968. Helsinki 2004.
    Juuti Petri & Masonen Pekka & Mattila Markku, Praecepta iis, qui rebus gestis student - Opas historian harjoitustöiden laatijoille. 9.uudistettu ja laajennettu laitos, ensimmäinen painos. Juvenes Print, Tampere 2004.
    Juuti Petri & Katko Tapio (eds.), From a Few to All - Long-Term Development of Water and Environmental Services in Finland. Pieksämäki 2004. Also: Tampere University Press, ePublications - http://tampub.uta.fi/tup/951-44-6250-5.pdf
    Katajala-Peltomaa Sari & Toivo Raisa Maria, Paholainen, noituus ja magia - kristinuskon kääntöpuoli. Tietolipas 203, SKS, Helsinki 2004.
    Koivuniemi Jussi, Joen rytmissä: Porin kaupungin historia 1940-2000. Porin kaupunki. Pori 2004.
    Krötzl Christian, Pietarin ja Paavalin nimissä. Paavit, lähetystyö ja Euroopan muotoutuminen (500-1250). Historiallisia Tutkimuksia 219. SKS. Helsinki 2004.
    Markkola Pirjo (toim.), Suomen maatalouden historia 3. Suurten muutosten aika jälleenrakennuskaudesta EU-Suomeen. SKS, Helsinki 2004.
    Masonen Pekka, Leo Africanus: Pengembara Muslim Yang Belum Dikenali Ramai. Johor Bahru 2004: Perniagaan Jahabersa. (in bahasa melayu).
    Rajala Juha, Kurittajia ja puukkosankareita. Väkivalta ja sen kontrollointi Kannaksen rajaseudulla 1885-1917. Bibliotheca Historica 87, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2004.
    Sarsila Juhani (toim & suom), Daniel Juslenius: Suomen onnettomuus - De Miseriis Fennorum, Helsinki 2004.
    Sulkunen Irma, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1831-1892. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura/Helsinki 2004.
    Syvänne Ilkka, The age of Hippotoxotai : art of war in Roman military revival and disaster (491-636). Acta Universitatis Tamperensis; 994, Tampereen yliopisto, Tampere 2004.
    Tikka Marko, Kenttäoikeudet. Välittömät rankaisutoimet Suomen sisällissodassa 1918. SKS, Bibliotheca historica n:o 90, Helsinki 2004.

    2003

    Aapola Sinikka, Kaarninen Mervi (toim.), Nuoruuden vuosisata - Suomalaisen nuorison historia. SKST 909, Helsinki 2003.
    Andersson Rani-Henrik, WANÁGI WACHÍPI KI¸ The Ghost Dance Among the Lakota Indians in 1890 - a Multidimensional interpretation. Acta Universitatis Tamperensis; 939, Tampereen yliopisto, Tampere 2003.
    Hannikainen Juha, Kohti modernia politiikkaa Itävallassa - Otto Bauerin parlamenttistrategia 1907-1923. Acta Universitatis Tamperensis 912, Tampere 2003.
    Harjula Minna, Tehdaskaupungin takapihat - Ympäristö ja terveys Tampereella 1880-1939. Tampereen historiallisen seuran julkaisuja XVII, Tampere 2003.
    Hietala, Marjatta, Vahtikari, Tanja (ed.), The Landscape of Food: The Food Relationship of Town and Country in Modern Times. Studia Fennica, Historica 4. Finnish Literature Society, Helsinki 2003.
    Juuti Petri, Rajala R. & Katko T. Aqua Borgoensis – Lähteet kertovat / Källorna berättar. (Water of Porvoo) Porvoo 2003. (with English summary).
    Juuti Petri, Äikäs K. & Katko T. Luonnollisesti vettä. Kangasalan vesilaitos 1952-2002. Saarijärvi 2003 (with English summary Water naturally).
    Tommila Päiviö - Korppi-Tommola Aura, Suomen tieteen vaiheet. Yliopistopaino ja tieteellisten seurain valtuuskunta. Helsinki 2003, 324 s.
    Kuokkanen Petri, Prophets of Decline: The Global Histories of Brooks Adams, Oswald Spengler and Arnold Toynbee in the United States 1896-1961. Acta Universitatis Tamperensis; 924, Tampere 2003.
    Niemi Marjaana & Vuolanto Ville (eds), Reclaiming the City. Innovation, Culture, Experience. Finnish Literature Society, Helsinki 2003.
    Kolbe Laura, Mustakallio Katariina, Suvikumpu Liisa, Sihvola Juha, Meillä Euroopassa, Otava 2003, 392 s.
    Salonen Kirsi & Krötzl Christian (eds). The Roman Curia, the Apostolic Penitentiary and the Partes in the Later Middle Ages. Acta Instituti Romani Finlandiae vol. 28. Roma 2003.

    2002

    Antila Kimmo (toim.), Lotjia ja lotjaelämää. Kavassi VII. Savonlinnan maakuntamuseo ja Saimaan purjehdusmuseoyhdistys ry. Mikkeli 2002.
    Autio Sari, Suunnitelmatalous Neuvosto-Karjalassa 1928-1941. Paikallistason rooli Neuvostoliiton teollistamisessa. Bibliotheca historica 71. SKS, Helsinki 2002.
    Haapala Pertti ym, Ihmisen ja ympäristön aikakirja. 6. uudistettu painos, Edita 2002.
    Hanska Jussi, Strategies of the Sanity and Survival Religious Responses to Natural Disasters in the Middle Ages. Studia Fennica, Historica 2. Helsinki 2002. pp. 220.
    Hietala Marjatta, Bell Marjatta, Helsinki - The Innovative City. Historical Perspectives. SKS. Helsinki 2002.
    Hyrkkänen Markku, Aatehistorian mieli. Vastapaino. Tampere 2002.
    Kaarninen Mervi, Kaarninen Pekka. Sivistyksen portti - Ylioppilastutkinnon historia, Otava 2002.
    Hentilä Seppo, Krötzl Christian, Pulma Panu (toim.), Pohjoismaiden historia, Helsinki 2002
    Markkola Pirjo, Synti ja siveys. Naiset, uskonto ja sosiaalinen työ Suomessa 1860-1920. SKS, Helsinki 2002.
    Markkola Pirjo, Mustakallio Katariina, Oikarinen Jarmo, Oikarinen Sari, Salminen Tapio, Eepos, maailmanhistorian käsikirja. WSOY, Porvoo 2002.
    Sarsila Juhani, Bitter Lemons. Eulogy of Love and Cyprus. Tampere University Press (Cityoffset, Tampere), xii + 28 pp. Tampere 2002.
    Koiranen Antti, Koiranen Sirpa, Sarsila Juhani, Åbrink Håkan (red.), Språk, kultur och retorik. TUTKIVI (Tampereen yliopiston Virtain Kulttuuritutkimusaseman raportteja) 27. Tampere 2002.
    Sillanpää Merja, Säännöstelty huvi. Suomalainen ravintola 1900-luvulla. Bibliotheca Historica 72. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2002.
    Vares Vesa (toim.), Valta, vapaus, edistys ja kasvatus. Liberaalisten liikkeiden ja liberaalisen ajattelun vaiheita Suomessa ja Ruotsissa 1800-luvulta 1960-luvun puoliväliin, Kopijyvä Oy, Jyväskylä 2002, 314 sivua.
    R.Berg, R.Hälikkä, P.Raitis & V. Vuolanto (eds), Women, Wealth and Power in the Roman Empire. Acta Instituti Romani 25. Roma 2002.
    Vuorinen Heikki S., Tautinen historia. Vastapaino, Tampere 2002.

    2001

    Historioitsijan arki ja tutkimuksen prosessi. Toim. Sari Autio, Sari Katajala-Peltomaa and Ville Vuolanto. Vastapaino, Tampere 2001. Oppikirja historiaa opiskeleville.
    Haapala Pertti (toim), Talous, valta ja valtio. Tutkimuksia 1800-luvun Suomesta. Vastapaino, Kuudes painos, Tampere 2001.
    Juuti Petri. Kaupunki ja vesi. Tampereen vesihuollon ympäristöhistoria 1835-1921. Väitöskirja, Tampereen Yliopisto. Pieksämäki 2001. (RT-Print Oy) http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/vaitokset/2001/2001081.html
    Kastari Pirkko-Liisa, Mao, missä sä oot? Kiinan kulttuurivallankumous Suomen 1960-luvun keskusteluissa. Bibliotheca Historica 65. Helsinki 2001.
    Koskinen Maria, Burning the Body: The Debate on Cremation in Britain, 1874-1902. Tampere 2001.
    Korppi-Tommola Aura, Tahdolla ja tunteella tasa-arvoa. Naisjärjestöjen Keskusliitto 1911-2001, Naisjärjestöjen Keskusliitto, Jyväskylä 2001.
    Salminen Tapio (toim.), Tampere XI tutkimuksia ja kuvauksia. Tampereen historiallisen seuran julkaisuja XVI. Tampere 2001.
    Salonen Kirsi, The Penitentiary as a Well of Grace in the Late Middle Ages. The Example of the Province of Uppsala 1448-1527. Annales Academiae Scientiarum Fennicae, Series Humaniora 313, 2001.
    A.M.S.Boethius, Filosofian lohdutus (Juhani Sarsila suom.),. Vastapaino. Gummerus, Jyväskylä, 2001.
    Smedman Rainer, Sotureista ja metsästäjistä maanviljelijöitä. Oglalat valkoisen miehen tiellä (1868-1887). Acta Universitatis Tamperensis; 803, 2001
    Vares Vesa, Sanan valta. E. N. Setälän poliittinen, yhteiskunnallinen ja tieteellinen toiminta, WSOY, Juva 2001, 546 sivua. (yhdessä prof. Kaisa Häkkisen kanssa).
    Virtanen Kirsi (ed.), Individual, Ideologies and Society -Tracing the Mosaic of Mediterranean History. European Science Foundation & Tampere Peace Research Institute, Research Report No. 89, 2000, Tampere, joulukuu 2001.

    2000

    Ahtokari Reijo, Salat ja valat. Vapaamuurarit suomalaisessa yhteiskunnassa ja julkisuudessa 1756­1996. Bibliotheca Historica 54. Helsinki 2000.
    Henriksson Kirsi, Suomi ja rajaton rajojen Eurooppa. Muuttoliikkeet Eurooppaan ja Euroopassa kylmän sodan jälkeen. Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus, Tutkimustiedote No.81, 2000, Tampere. (http://www.formin.fi/netcomm/ImgLib/2/38/muutto.pdf)
    Kaarninen Mervi, Harjula Minna, Sipponen Kauko, Murros ja mielikuva. Tampereen yliopisto 1960-2000. Tampereen yliopisto & Osuuskunta Vastapaino. Tampere 2000.
    Kinnunen Tiina, "Eine der Unseren" und "Königin im neuen Reiche der Frau". Die Rezeption Ellen Keys in der Frauenbewegung des deutschen Kaiserreichs.
    Koivuniemi, Jussi, Tehtaan pillin tahdissa. Nokian tehdasyhdyskunnan sosiaalinen järjestys 1870-1939. Bibliotheca Historica 64. SKS. Helsinki 2000.
    Linder Marja-Liisa, Saloniemi Marjo-Riitta & Krötzl Christian (toim.), Ristin ja Olavin kansaa. Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa (Tampereen museon julkaisuja 55), Tampere 2000.
    Juuti P., Rajala R. & Katko T. Ympäristön ja terveyden tähden. Hämeenlinnan kaupungin vesilaitos 1910-2000. Karisto, Hämeenlinna 2000.
    Markkola Pirjo (toim.), Gender and Vocation. Women, Religion and Social Change in the Nordic Countries, 1830-1940. SKS, Helsinki 2000.
    Masonen Pekka, The Negroland Revisited. Discovery and Invention of the Sudanese Middle Ages. Helsinki 2000: Suomalainen Tiedeakatemia, Humaniora 309, 599 sivua.
    Vares Vesa, Varpuset ja pääskyset. Nuorsuomalaisuus ja Nuorsuomalainen puolue 1870-luvulta vuoteen 1918, Historiallisia Tutkimuksia 206. Suomalaisen kirjallisuuden Seura, Helsinki 206, 273 sivua.
    Vares Vesa, Puolueen sparraaja. Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta 40 vuotta, Helsinki 2000, 199 sivua.

    Articles
    2005

    Juuti, Petri S. & Katko, Tapio S.: Hätä ei häviä käymälöitä poistamalla. s.1-7. http://huussi.net/
    Hukka J., Juuti P., Katko T. et al.: Science for Water Services and Related Institutions in Hietanen O. (ed), University Partnerships for International Development. Finnish Development Knowledge. FFRC-Publications 6/2005, pp.61-91. Also available in : http://www.tukkk.fi/tutu/Julkaisut/pdf/ffrc_publications_6_2005.pdf
    Katko, T.S. and Luonsi, A.A.O. and Juuti, PS (2005) ‘Water pollution control and strategies in Finnish pulp and paper industries in the 20th century’, Int. J. Environment and Pollution, Vol. 23, No. 4, pp. 368–387.
    Juuti, PS, Katko T.S, Rajala RP: For the quality of life - evolution of and lessons learnt from water and sanitation services in Porvoo, Finland, 1900-2000. in Natural Resources Forum, Vol. 29, No. 2. (May 2005), pp. 109-119.
    Juuti Petri, Mäki Harri, "Vesihuollon historiaa Kapkaupungissa - lyhyt historia 1600-luvulta 2000-luvun haasteisiin", Vesitalous XLVI Nro 5, s. 43-48.
    Juuti, Petri, Lahden vesihuollon synty. Sukuset N:o 48, s.14-17.
    Juuti, Petri, "Suuren suomalaisen" presidentti Risto Rytin erosta 60 vuotta: pako perikadon edessä vai vastuun kantoa raskaina aikoina? Sukuset s.6-9.
    Masonen Pekka, Nimeni on Leijona. Yksilö ja kulttuurien välinen liikkuvuus uuden ajan alun Välimerellä, Historiallinen Aikakauskirja, 2/2005, s. 163-180.
    Masonen Pekka, Japanin uudet uskonnot. Käyttäjäystävällisiä kultteja vai maailmanlopun airueita?, Teologinen Aikakauskirja, 4/2005, s. 332-348.

    2004

    Haapala Pertti, Mitä menneisyys kertoo tulevaisuudesta? Duodecim 2004/14, s. 23-29.
    Haapala Pertti, Väki vähenee - maatalousyhteiskunnan hidas häviö. Teoksessa: Suomen maatalouden historia III, SKS 2004. s. 233-254.
    Haapala Pertti, Roots as Narrative. Framework 2004/1, pp. 5-6.
    Hietala Marjatta, Aller chez le médecin scolaire, boire du lait et faire du sport. L´hygiène - éducation du peuple ou discipline sociale, à travers l'exemple des pays nordiques, in: "Lave-toi...!" Une histoire de l'hygiène et de la santé publique en Europe (In english: "Be clean...!", auf Deutsch: "Sei sauber...!"), Musée d'Histoire de la Ville de Luxembourg, Wienand Verlag, Luxembourg 2004, pp. 286-301.
    Juuti, Petri, "Man växer i skitlukten..." Uppkomsten av centrala miljötjänster i Tammerfors. s. 76-101 teoksessa Perspektiv på det industriella i Finland till 1950. Redaktion: Nora Ervalahti, Johan Kylander, Jani Marjanen, Laura Mattsson & Antti Pokela. Historicus r.f:s skriftserie vol.16. Helsingfors 2004.
    Juuti, Petri, Environmental History Of Water And Sanitation Services In Tampere, Finland, 1835-1921 in http://www.waterhistory.org/histories/tampere/
    Juuti, Petri & Katko, Tapio, Historian hallinta on myös tulevaisuuden hallintaa. Vesitalous 4/2004, s.21-23.
    Krötzl, Christian, Pyhimysten vai lääkärien avulla?, in: Andreo Larsen (ed.), Antiikin lääketieteen perintö. Helsinki University Press, Helsinki 2004, 323-343.
    Krötzl, Christian, Fama sanctitatis. Die Akten der spätmittelalterlichen Kanonisationsprozesse als Quelle zu Kommunikation und Informationsvermittlung in der mittelalterlichen Gesellschaft, in: Gabor Klaniczay (ed.), Procès de Canonisation au Moyen Âge. Aspects juridiques et religieux (Collection de l'École Francaise de Rome, t. 340), Roma 2004, 223-244.
    Krötzl, Christian, Ad sanctos. Saints, miracles and Everyday Life in the Middle Ages. Bilan et perspectives des études médiévales (1993-1998). Actes du IIe Congrès Européen d'Études Médiévales, Barcelone 1999. Fédération Internationale des Instituts d'Études Médiévales. Textes et Études du Moyen Âge 22, Turnhout 2004, 245-264.
    Markkola Pirjo, "Hem, bostad, kvarter. Synvinklar på det finska arbetarhemmets historia", Nora Ervalahti & al. (toim.), Perspektiv på det industriella i Finland till 1950 (Helsingfors: Historicus rf., 2004), 38-58.
    Markkola Pirjo, "Johdanto: Maatalous jälleenrakennuksesta EU-aikaan", Pirjo Markkola (toim.), Suomen maatalouden historia 3. Suurten muutosten aika jälleenrakennuskaudesta EU-Suomeen (Helsinki: SKS, 2004), 14-23.
    Masonen Pekka, Puolikuun kihlaus. Toisuskoiset ja islamin suvaitsevaisuus, Teologinen Aikakauskirja 3/2004, s. 259-268.
    Masonen Pekka, Ristiretket, rosvoretket, löytöretket, harharetket. Maailmanhistoria ja länsimaiden häpeä, Kanava 7/2004, s. 420-425.

    2003

    Aatsinki Ulla, Suhteilla puolueeseen - Tampereen seudun kommunistien kontaktit vuosina 1918-1944. Saaritsa, Sakari & Teräs, Kari (toim.): Työväen verkostot. Väki Voimakas 16. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura. Helsinki 2003.
    Aatsinki Ulla, Kommunismi Lapissa. Massa Ilmo & Snellman Hanna, Lappi. Maa, kansa, kulttuurit, 134-135. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 924. Karisto, Hämeenlinna 2003.
    Aatsinki Ulla, Tiedonhankintataitojen oppiminen. Poikela Esa & Öystilä Satu, Yliopistopedagogiikkaa kehittämässä - kokeiluja ja kokemuksia, 321-342. Tampere University Press, Tampere 2003.
    Annola Johanna, "'Minulle on eläminen Kristus' - uskonto ja yhteiskunnallinen äitiys Emma Mäkisen hyväntekeväisyystyössä", Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran vuosikirja 92. SKHS, Vaasa 2003, 153-178.
    Haapala Pertti, Rihkamakansa - Työväestö sivistyneiden silmin 1870-1940. Teoksessa: Suomen kulttuurihistoria III, Tammi 2003, s. 156-177.
    Haapala Pertti, Nuoriso numeroina. Teoksessa: Nuoruuden vuosisata. Suomalaisen nuorison historia. SKS 2003, s. 67-86.
    Haapala Pertti, The Rise and Fall of Industrial Society. Teoksessa: Reclaiming the City. Innovation, Culture, Experience. FLS. Helsinki 2003, pp. 80-95.
    Hietala Marjatta, Food and Nature produce from Finland´s forests during the twentieth century, in: The Landscape of Food. The Food Relationship of Town and Country in Modern Times, Studia Fennica Historica 4, Finnish Literature Society, Tampere 2003, pp. 185-197.
    Hietala Marjatta, Transfer of German and Scandinavian Administrative Knowledge: Examples from Helsinki and the Association of Finnish Cities, 1870-1939, in Formation and Transfer städtischen Verwaltungswissens, Hrs Nico Randeraad, Jahrbuch für Europäische Verwaltungsgeschichte 15, Nomos Verlagsgesellschaft, Baden-Baden 2003,109-130.
    Hietala Marjatta, Tutkijoiden verkostoista yliopistojen vaihtosuhteisiin kansainvälisten yhteyksien kehittyminen, in Suomen tieteen vaiheet, eds. Päiviö Tommila ja Aura Korppi-Tommola. Helsinki, Yliopistopaino 2003, 127-142.
    Hietala Marjatta. Minne menet historiantutkimus? Historiantutkimuksen tila ja tulevaisuus, in Historiallinen aikakauskirja 100 vuotta, Historiallinen aikakauskirja 1/2003,105-112.
    Keskinen Jouni. Tampereen väestökehitys 1900-1918. Koskesta Voimaa, Tampereen historian verkkojulkaisu, http://www.uta.fi/koskivoimaa/kaupunki/1900-18/vaesto.htm
    Korppi-Tommola Aura. Achté, Kalle (s. 73); Adlercreutz, Herman ( s. 87); Ahtisaari, Eeva (s. 163); Aminoff, Cecil (s. 283); Andersson, Claes (s. 297-298); Arajärvi, Terttu (s. 356): Becker, Gösta (s.521); Bergström, Matti (577);Björkesten, Gunnar af (s. 637); Bonsdorff, Bertel von (s. 724-725); Boothe, Helvi (738); Borg-Sundman, Margit (s.755-757); Brofeldt, Simo (s. 812-813); Brommels, Jarl (s. 813-814) teoksessa Suomen kansallisbiografia 1 Suomalaisen kirjallisuuden seura, Hämeenlinna 2003.
    Korppi-Tommola Aura. Castrén Harry (s.145-146), Cedercreutz Axel (s. 179), Donner, Märta (s. 408), Ehrstöm Robert (497-498), Elmgren-Heinonen, Tuomi (552-553), Elo, Oiva (557-558), Eriksson-Lihr, Zaida (635), Eränkö Olavi (658-659) teoksessa Suomen kansallisbiografia 2, Suomalaisen kirjallisuuden seura, Hämeenlinna 2003.
    Krötzl, Christian,Die skandinavischen Pilger: Motivation, Alltag und Mentalität, in: Tore Nyberg (ed.), Pilgrimages and Communication in the European North, Odense University Press 2003, 127-140.
    Krötzl, Christian,The Arrival of New Religious Orders to the Northern Baltic Sea Region in the High Middle Ages in: Marjo Kaartinen (ed.), Dominicans in Finland and around the Baltic Sea during the Middle Ages. Turun Maakuntamuseo, Raportteja 18, Turku 2003, 19 - 22.
    Markkola Pirjo, "Mitä on sekularisaatio?", Harri Melin ja Jouko Nikula (toim.), Yhteiskunnallinen muutos (Tampere: Vastapaino, 2003), 47-61.
    Markkola Pirjo, "Blomqvist, Cecilia (1845-1910). Diakonissa, kaupunkilähetyksen uranuurtaja, leprasairaalan johtaja", Suomen Kansallisbiografia 1 (Helsinki: SKS, 2003), 678-679.
    Markkola Pirjo, "Cajander, Amanda (1827-1871). Helsingin Diakonissalaitoksen ensimmäinen johtajatar", Suomen Kansallisbiografia 2 (Helsinki: SKS, 2003).
    Markkola Pirjo, "Tamperelaisten arkielämää 1900-1918", http://www.uta.fi/koskivoimaa/arki/1900-18/index.htm
    Markkola Pirjo, "Suomalaisen naishistorian vuosikymmenet", Historiallinen Aikakauskirja 1/2003, 53-63.
    Markkola Pirjo, "Moninainen maalaisnuoriso", Sinikka Aapola ja Mervi Kaarninen (toim.), Nuoruuden vuosisata (Helsinki: SKS, 2003), 129-159.
    Masonen Pekka, "Revolution has no use for savants - A Fenno-Egyptian view of Afrocentrism", Afrique & Histoire, no. 1, 2003, s. 169-208.
    Mattila, Markku. "Rotuhygienia ja kansalaisuus". Teoksessa Ilpo Helén & Mikko Jauho (toim.), Kansalaisuus ja kansanterveys. Gaudeamus, Helsinki 2003, 110-127 ja 269-272.
    Mattila, Markku. "Old Arguments, New Truths: The Picture of the Eugenics Movement Today". Teoksessa Johanna Perheentupa & Kristina Karppi (ed.), Cross-Cultural Encounters: Perspectives on Multicultural Europe. Publications of the Doctoral Program on Cultural Interaction and Integration 7. Graduate School of Cultural Interaction and Integration, Cultural History, University of Turku, Turku 2002, 171-191.
    Mustakallio, Katariina. Women and Mourning in Ancient Rome, teoksessa Gender, Cult, and Culture in the Ancient World, Lena Larsson Lovén & Agneta Strömberg (toim.), Studies in Mediterranean Archaeology and Literature 166, Paul Åströms förlag, Sävedalen 2003, 86-99.
    Mustakallio, Katariina. Founding the City, Creating Identity, Marriage and Ideology in Rome, teoksessa Reclaiming the City - Innovation, Experience, Identity, Marjaana Niemi & Ville Vuolanto (toim.), Studia Fennica Historica 6, SKS Helsinki 2003, 204-213.
    Mustakallio, Katariina. Miksi suremista on säädeltävä? Naisten epävirallinen vallankäyttö antiikin Roomassa, teoksessa Meillä Euroopassa, Otava 2003, 267-284.
    Salminen Tapio, Dominikaanit - Tallinna, Viipuri ja Turku. Dominicans in Tallinn, Viipuri and Turku. Dominikaanit Suomessa ja Itämeren alueella keskiajalla - Dominicans in Finland and around the Baltic Sea during the Middle Ages. Turun maakuntamuseo - Turku Provincial Museum, Raportteja - Report 18. Saarijärvi 2003, s. 37-56.
    Salminen Tapio, Unknown Hands, Trusted Men. Professional Writing in Finnish Medieval Town Administration. Reclaiming the City. Innovation, Culture, Experience. Ed. by Marjaana Niemi & Ville Vuolanto. Studia Fennica Historica 6. Finnish Literature Society, Helsinki 2003, s. 99-120.
    Salonen Kirsi, Zur Kommunikation zwischen der Pönitentiarie und der Provinz von Uppsala. Teoksessa: The Roman Curia, the Apostolic Penitentiary and the Partes in the Later Middle Ages. Edited by Kirsi Salonen and Christian Krötzl. Acta Instituti Romani Finlandiae vol. 28. Roma 2003, s. 23-31.
    Salonen Kirsi, Paulus Scheelin puuttuvan peukalon tapaus. Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja 92 (2002). Vaasa 2003, s. 17-24.
    Salonen Kirsi, Paavillisten Saksan-lähetystöjen arkistot ja historiantutkimus. Historiallinen Aikakauskirja (4/2003), s. 603-610.
    Salonen Kirsi, Uhreja ja väärintekijöitä: Dominikaanit suomalaisessa penitentiariaattimateriaalissa myöhäiskeskiajalla - Victims and Sinners: Finnish Dominicans of the Late Middle Ages in the Archives of the Papal Penitentiary. Teoksessa: Dominikaanit Suomessa ja Itämeren alueella keskiajalla - Dominicans in Finland and around the Baltic Sea during the Middle Ages. Turun Maakuntamuseo, Raportteja 18 - Turku Provincial Museum - Report 18. Saarijärvi 2003, s. 113-126.
    Salonen Kirsi, Armon Laaksosta Armon Lähteille. Teoksessa: Pyhä Birgitta. Euroopan suojeluspyhimys. Toimittaneet Päivi Setälä ja Eva Ahl. Helsinki 2003, s. 160-165.
    Salonen Kirsi, Päivätty Roomassa ja Avignonissa - Suomea koskevia dokumentteja Vatikaanin arkistosta. Arkistolaitos 2002. Helsinki 2003, s. 78-91.
    Salonen Kirsi, Garp, Arvidus Jacobi (1240-luku - 1480-luku), arkkiteini. Grisfot, Magnus Laurentii (noin 1450 - 1502), arkkiteini. Lille, Arvidus Petri (mainitaan 1498 - 1520), arkkipresbyteeri. Petrus de Abo (K 1347), paavillinen penitentiaari. teoksessa Suomen kansallisbiografia, Suomalaisen kirjallisuuden seura, Hämeenlinna 2003.
    Sarsila Juhani, Johdatusta antiikin sensuuriin (8 s.); verkkojulkaisu, Helsingin yliopiston kirjasto 2003. http://www.lib.helsinki.fi/julkaisut/kirjatietoverkkojenmaailmassa/sarsila1.html
    Sarsila Juhani, Loppusanat kolmanteen laitokseen. Teoksessa: Toivo Salonen, Filosofian sanat ja konseptit. Toimittanut Eleni Mizaras. Lapin yliopiston menetelmätieteellisiä julkaisuja 2. Rovaniemi 2003, 323.
    Vahtikari Tanja, “Urban Interpretations of World Heritage: Re-defining the City”, teoksessa Reclaiming the City: Innovation, Culture, Experience. Toim. Marjaana Niemi & Ville Vuolanto. Helsinki: Finnish Literature Society, 2003, 63-79.
    Vares Vesa, Rajankäyntiä sivistyksen nimissä. Suomalaiset ja Väli-Eurooppa maailmansotien välillä. Historiallinen aikakauskirja 2/2003, s. 248-262.
    Vares Vesa, "Der verwundete Löwe". Der deutsche Zusammenbruch 1918-1923 aus der Sicht der finnischen Gesellschaft. Finnland-Studien III. Veröffentlichungen des Osteuropa-Instituts München. Reihe Forschungen zum Ostseeraum, Band 7. 2003.
    Vuolanto Ville, Selling a Freeborn Child: Rhetoric and Social Realities in the Late Roman World. Ancient Society, 33 (2003), 169–207.
    Keski-Säntti Jouko, Lehtonen Ulla, Sivonen Pauli & Vuolanto Ville, The Drum as map: Western Knowledge Systems and Northern Indigenious Map Making (with ). Imago Mundi, the International Journal for the History of Cartography 55 (2003), 121-125.
    Vuolanto Ville, Naiset ja omaisuus roomalaisessa Egyptissä. Roma II (2003), 103-111.
    Berg Ria, Hälikkä Riikka & Vuolanto Ville, Hermafrodiittien anatomiaa - keskusteluja Villa Borghesessa. Teoksessa Liisa Suvikumpu (toim.), Meillä Euroopassa. Juhlakirja Professori Päivi Setälälle 20.1.2003. Otava, Helsinki 2003, 101-132.
    Vuolanto Ville, Children in Ancient World. A bibliography. http://www.uta.fi/laitokset/historia/sivut/BIBChild.htm, 2003.
    Vuorinen Heikki S., The origin of Finns. In Lynnerup N, Andreasen C and Berglund J (Ed.). Mummies in a New Millenium. Proceedings of the 4th World Congress on Mummy Studies. Nuuk, Greenland, September 4th to 10th , 2001. Greenland National Museum and Archives and Danish Polar Center 2003: 35-38.
    Vuorinen Heikki S., Tautinen Suomi 1800-luvun lopussa. Suomen Hammaslääkärilehti 2003: 10: 287-289.
    Vuorinen Heikki S., Ihmisten luut muinaisten väestöjen terveyden kuvaajina. Kirjassa Seppänen L (toim.). Kaupunkia pintaa syvemmältä. Arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. TS-yhtymä, Suomen keskiajan arkeologinen seura, Turku 2003: 359-370.
    Vuorinen Heikki S., Public and private in health promotion in the 19th century Finland. In Kvisvik M and Larsen Ø (Ed.).Health between the private and the public - shifting approaches. An international conference, Oslo, Norway, September 3rd - 7th, 2003. Programme and Book of abstracts. 2003: 114.
    Vuorinen Heikki S., Kulkutautien haasteet ihmiskunnalle. Kirjassa Rydman J (toim.). Tiede ja muutosaaveet ja haaveet. Tieteellisten seurain valtuuskunta, Yliopistopaino, Helsinki 2003: 265-279.

    2002

    Autio Sari, Soviet Karelian Forests in the Planned Economy of the Soviet Union, 1928-37. Teoksessa: Rise and Fall of Soviet Karelia, eds. Antti Laine and Mikko Ylikangas. Kikimora, Helsinki 2002.
    Haapala Pertti, Economic and Social History of Tampere. ACTA IALHI XXXII Annual Conference, pp. 28-35. Gent 2002.
    Hanska Jussi, ‘Reconstructing the Mental Calendar of Medieval Preaching: A Method and its Limits An Analysis of Sunday Sermons’, in Preacher, Sermon and Audience in the Middle Ages. Ed. Carolyn Muessig. A New History of the Sermon 3 (Leiden Boston Köln, 2002), pp. 293-315.
    Hanska Jussi, ‘Hurskas kurjuus? Kerjäläisveljien sosiaalinen eetos 1200-luvulla’, teoksessa Lasaruksesta leipäjonoihin. Köyhyys kirkon kysymyksenä. Toim. Virpi Mäkinen (Pieksämäki 2002), ss. 87-109.
    Hietala Marjatta, Perheen merkitys - historiallinen näkökulma. Kokeneet Viisaat. Perhe, voima ja vahvuus 20.9.2001. Tulevaisuusvaliokunta, toim Paavo Löppönen. Studia Parlamentaria 2002, pp.3-12.
    Hietala Marjatta, Tutkimuksen rahoitus ja kansainväliset yhteydet, teoksessa Suomen Tieteen Historia 4. Tieteen ja tutkimuksen yleinen historia 1880-luvulta lähtien , (eds. Päiviö Tommila, Allan Tiitta) WSOY 2002, 492-509, 525-561.
    Hietala Marjatta, Fear of Fires. Impact of Fires on Towns in Finland at the Beginning of the 19th Century, Cities and Catastrophes. Villes et catastrophes. Coping with Emergency in European History. Réactions face à l´urgence dans l´histoire européenne, Geneviève Massard-Gilbaud, Harold L. Platt, Dieter Schott (eds.), Peter Lang, Frankfurt am Main, Berlin, Bern, Bruxelles, New York, Oxford, Wien 2002, 141-162.
    Hietala Marjatta, Urban history in Finland. In: City of Helsinki Urban Facts /Helsingin kaupungin tietokeskuksen neljännesvuosijulkaisu Quarterly/Kvartti 3/2002, pp.14-17.
    Henriksson Kirsi, "Algerian immigrants in France: between integration and algérianité, teoksessa On the Multicultural Europe. Publications of the Doctoral Program on Cultural Interaction and Integration, vol. 6, Turku.
    Henriksson Kirsi, ”Espanja paljon vartijana”, teoksessa Tiina Kirkas (toim.), Eurooppa ja ihmissalakuljetus. Suomen Pakolaisapu ry, 2002.
    Hyrkkänen Markku, Historian merkityksen historia. Teoksessa Meri Heinonen ym. (toim.), Dialogus. Historian taito, Kirja-Aurora, Turku 2002, s. 78-95.
    Hyrkkänen Markku, 'The Point of Intellectual History' (arvostelu kirjasta Quentin Skinner, Visions of Politics, Vol. 1: Regarding Method, Cambridge 2002), Finnish Yearbook of Political Thought 7 (2003), 163-80.
    Katko T.S, Juuti P.S, & Hukka J.J. 2002. An Early Attempt to Privatize - Any Lessons Learnt? Water International. Vol. 27, no. 2. pp. 294-297.
    Juuti Petri, Kaupungit ja vesi. Tekniikan Waiheita 1/2002. s.17-22.
    Katajala-Peltomaa Sari, "Erat miraculose illuminata" - Näönpalauttamisihmeitä Thomas Cantilupen ja Nicola da Tolentinon kanonisaatioprosesseissa. Teoksessa Keskiajan rajoilla. toim. Marko Lamberg ja Susanna Niiranen. Atena Kustannus Oy. Jyväskylä.
    Krötzl Christian, Euroopan halki - suomalaiset pyhiinvaeltajat keskiajalla, in: Tuomas M.S. Lehtonen & Timo Joutsivuo (edd.), Suomen kulttuurihistoria I, Helsinki 2002, S. 112-119.
    Krötzl Christian, Pohjolan keskiaika, teoksessa Seppo Hentilä, Christian Krötzl & Panu Pulma (edd.), Pohjoismaiden historia, Helsinki 2002, S. 8-69.
    Krötzl Christian, "Vade Romam": Birgitta, paavit ja roomalaiset, in: Roma, ed. Jan Rydman (Villa Lanten Ystävien vuosikirja 1), Helsinki 2002, 69-80.
    Markkola Pirjo, "Uskonto ja sukupuoli pohjoismaisessa historiantutkimuksessa", Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran vuosikirja 1999-2001 (Helsinki: SKHS, 2002), 143-156.
    Markkola Pirjo, "Työläisnaiset kirkossa", Minna Ahola, Marjo-Riitta Antikainen ja Päivi Salmesvuori (toim.), Eevan tie alttarille. Nainen kirkon historiassa (Helsinki: Edita, 2002), 172-185.
    Markkola Pirjo, "Työväen uskonnolliset tunteet", Elina Katainen ja Pirkko Kotila (toim.), Työväki ja tunteet. Väki voimakas 15 (Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2002), 277-294.
    Markkola Pirjo, "Anni ja Anton Huotari: Viipuri, Tampere, Helsinki", Veli Rosenberg (toim.), Tiilileimoja ja lootuksia. Onnittelukirja Tauno-Olavi Huotarille 16.4.2002 (Helsinki 2002), 7-21.
    Markkola Pirjo, "Vahva nainen ja kansallinen historia", Tuula Gordon, Katri Komulainen ja Kirsti Lempiäinen (toim.), Suomineitonen hei. Kansallisuuden sukupuoli. Vastapaino, Tampere 2002, 75-90.
    Masonen, Pekka. 'Leo Africanus: The Man with Many Names', Al-Andalus-Magreb. Estudios Árabes e Islámicos, VIII-IX, 2002, fasc. 1, s. 115-143.
    Masonen, Pekka & Jansen, Jan. 'Une nouveauté: le voyage en l'Amerique d'Abu Bakr II'. Teoksessa: Jan Jansen, Les secrets du Manding. Les récits du sanctuaire Kamabolon de Kangaba (Mali), Leiden 2002: CNWS Publications no. 115, s. 38-41.
    Masonen, Pekka. 'Voiko Afrikan historiaa tutkia vain väärin? Afrikanismi, afrosentrismi ja historiantutkijan vastuu', Niin & Näin. Filosofinen aikakauslehti, 1/2002, s. 43-49.
    Mustakallio Katariina, Rooman historian kirjoittamisen haasteista, HAik 3/2002.
    Mustakallio Katariina, Kuolemankulttuuri ja sukupuoli Roomassa, teoksessa Kuolema antiikissa (SHS 2002 painossa).
    Nevala Seija-Leena, Kansakunta pienoiskoossa - Lotta- ja Suojeluskuntaperhe. Teoksessa Suomineitonen hei! Kansallisuuden sukupuoli. Toim. Tuula Gordon, Katri Komulainen ja Kirsti Lempiäinen, Vastapaino, Tampere 2002.
    Salminen Tapio, Novgorod, Reval and the Finnish Castles - Aspects of Communication and Trade in 1412-1448. Horst Wernicke (Hrsg.) Beiträge zur Geschichte des Ostseeraumes. Vorträge der ersten und zweiten Konferenz der Historiker des Ostseeraumes (SKHO) Katzow 1996/Greifswald 1998. Greifswalder Historische Studien 4.Verlag Dr. Kovac, Hamburg 2002, s. 53-65.
    Vares Vesa, Luokka vai aate. Kysymys keskiluokasta ja aatteellisesta liberalismista Suomen Kansanpuolueen syntyessä ja loppuessa 1949-66. Toimittamassani teoksessa "Valta, vapaus, edistys ja kasvatus. Liberaalisten liikkeiden ja liberaalisen ajattelun vaiheita Suomessa ja Ruotsissa 1800-luvulta 1960-luvun puoliväliin. Kopijyvä Oy, Jyväskylä 2002." Sivut 273-306.
    Vares Vesa, Defiers and Compliers. Conservative Parties and Movements, Their Different Mentalities and Lines of Action in Hungary and in Finland between the World Wars. Teoksessa Hungary and Finland in the 20th Century. Eds. Olli Vehviläinen and Attila Pók. Sivut 21-44. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura / Finnish Literature Society. Hakapaino Oy. Helsinki 2002
    Vares Vesa, Foes Who Grew Better With Time: The Image of János Kádár and Urho Kekkonen in the West from 1956 to the End of the 1960s. Anssi Halmesvirran toimittamassa teoksessa "Kádár's Hungary - Kekkonen's Finland. Hungarologische Beiträge 14. University of Jyväskylä. Kopijyvä (Jyväskylä 2002), sivut 15-60.
    Vares Vesa, Is This the Top of the Slippery Slope? The British View on the Participation of Communists in the Finnish Government 1956-1968. Scandinavian Journal of History, Vol. 27, No. 3, 2002.
    Vuolanto Ville, Male and Female euergetism in Late Antiquity. A Study on Italian and Adriatic Church Floor Mosaics, in R.Berg, R.Hälikkä, P.Raitis & V. Vuolanto (eds) Women, Wealth and Power in the Roman Empire. Acta Instituti Romani 25. Roma 2002, p. 245-302.
    Vuolanto Ville, Women and the Property of Fatherless Children in the Roman Empire, in R.Berg, R.Hälikkä, P.Raitis & V. Vuolanto (eds) Women, Wealth and Power in the Roman Empire. Acta Instituti Romani 25. Roma 2002, p. 203 - 245.

    2001

    Antila Kimmo, Maata ja vettä pitkin -maantiet ja kanavat kulttuurimaisemassa. Teoksessa Rakennusympäristömme, kulttuuriympäristön lukukirja. Toim. Lauri Putkonen ja Irma Lounatvuori. Ympäristöministeriö, Museovirasto ja Rakennustieto. Helsinki 2001.
    Haapala Pertti, Väinö Linnan historiasota. Historiallinen Aikakauskirja 1/2001, 25-34.
    Hanska Jussi, ’Exemplum historiankirjoituksessa: miten keskiaikaista exemplum-materiaalia on tutkittu ja miten sitä tulisi tutkia’, teoksessa Esimerkin voima. Exemplum ja esimerkillisyys antiikin retoriikasta nykypäivän naistenlehtiin. Toim. Liisa Saariluoma (Turku, 2001), ss. 85-101.
    Hanska Jussi,‘The Hanging of William Cragh: Anatomy of a Miracle’, Journal of Medieval History. 27/2 (2001), pp. 121-138.
    Hanska Jussi,‘Late Medieval Catastrophe Sermons: Vanishing Tradition or Common Custom?’, Medieval Sermon Studies 45 (2001), pp. 58-74.
    Hietala Marjatta, Evakkopolulla. Mikrohistoriallinen katsaus Viipurin läänin Johanneksen pitäjän Kaijalan kylän naisten selvitymistarinaan (On the path of Finnish evacuees. Microhistorical survey of the survival stories of the women in the Kaijala village of the Johannes county in Vyborg). In: Ihmisiä, ilmiöitä ja rakenteita historian virrassa, eds. Jukka Korpela, Tapio Hämynen and Arto Nevala, Festschrift for Professor Antero Heikkinen. Studia Karelica Humanistica 16, Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta, Joensuu 2001, pp. 245-256.
    Hietala Marjatta, Foundation of Libraries in the Historical Context, in: Finnish Public Libraries in the 20th Century, ed. Ilkka Mäkinen, Tampere University Press, Tampere 2001, 7-19.
    Hietala Marjatta, Stadtfreiheit und Kulturaustausch als Konstanten im Wesen der Stadt? Zusammenfassende Bemerkungen, in: Die Stadt im Europäischen Nordosten. Kulturbeziehungen von der Ausbreitung des Lübischen Rechts bis zur Aufklärung, hrsg. von Robert Schweitzer und Waltraud Bastman-Bühner, Aue-Stiftung, Helsinki und Lübeck 2001, 319-334.
    Hietala Marjatta, Katastrofit kaupungeissa - historiallinen näkökulma, in AcademiaScientiarum Fennica/Suomalainen tiedeakatemia. Vuosikirja 2000, Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki 2001, 195-208
    Henriksson Kirsi, ”Kun politiikka muuttuu historiankirjoitukseksi - lähihistorian haaste”, yhteisartikkeli Pirkko-Liisa Kastarin kanssa teoksessa Historioitsijan arki & tutkimuksen prosessi, toim. Sari Autio et al. Tampere: Vastapaino, 2001.
    Jaakkola Jouko, Viktor oli Nokia-yhtiön ensimmäinen työntekijä. Teoksessa Nokia - talonpoika teollisissa saappaissa. Pesämuna Oy. Tampere 2001.
    Jaakkola Jouko, Tyyntä myrskyn silmässä. Nokia ja Ylä-Satakunta nuijasodan pyörteissä. Teoksessa Tampere: Tutkimuksia ja kuvauksia XI. Tampere 2001, s. 233-246.
    Katajala-Peltomaa Sari. Tulkinnan kerrokset - tutkimuskohteena antiikin ja keskiajan perhe. Teoksessa Historioitsijan arki & tutkimuksen prosessi. Toim. Sari Autio, Sari Katajala-Peltomaa, Ville Vuolanto. Vastapaino. Tampere.
    Katajala-Peltomaa Sari. Johdanto. Teoksessa Historioitsijan arki & tutkimuksen prosessi. Toim. Sari Autio, Sari Katajala-Peltomaa, Ville Vuolanto. Vastapaino. Tampere.
    Katajala-Peltomaa Sari. Ongelma, oivallus ja onnistumisen ilo. Teoksessa Historioitsijan arki & tutkimuksen prosessi. Toim. Sari Autio, Sari Katajala-Peltomaa, Ville Vuolanto. Vastapaino. Tampere.
    Krötzl Christian, Über die Ostsee: Pilger und Studenten als Faktoren des Kulturtransfers im Mittelalter, in: Robert Schweitzer (Hg.), Die Stadt im europäischen Nordosten (Veröffentlichungen der Aue-Stiftung 12), Helsinki 2001, S. 131-152.
    Krötzl Christian, Religion and Everyday Life in Scandinavian Later Middle Ages, in: Per Ingesman & Thomas Lindkvist (edd.), Norden och Europa i middelalderen, Rapporter til Det 24. Nordiske Historikermoede, Arhus 2001, S. 203-215.
    Krötzl Christian, Institutum Romanum Finlandiae: Geschichte und Hintergrund, Wissenschaftliche Tätigkeit, in: Der Neue Pauly. Enzyklopädie der Antike, Band 15/1, Stuttgart 2001, Sp. 681-684.
    Markkola Pirjo, "Kanada - työväenhistorian Klondike". http://www.helsinki.fi/jarj/thpts/kanada.HTM
    Markkola Pirjo, "Lutheranism and the Nordic Welfare States in a Gender Perspective", Kvinder, køn og forskning 2/2001, pp. 10-19.
    Markkola Pirjo, "Women, Lutheranism and the Nordic Model", Hilda Rømer Christensen, Urban Lundberg & Klaus Petersen (red.), Tryghed, lighed og frihed - vision og realitet i nordisk velfærdspolitik. (Århus: Jysk Selskab for Historie, 2001), pp. 236-260.
    Masonen Pekka. 'Japani vuonna nolla', Historiallinen Aikakauskirja, 3/2001, s. 302-11.
    Masonen Pekka. 'Kuinka minusta tuli neekeri eli miksi Afrikan historiaa pitää tutkia Suomessa?', Tiedepolitiikka, 2/2001, s. 55-59.
    Mustakallio Katariina, Antiikin kulttuurin tutkimuksesta, sukupuoli, väkivalta ja kuolema, teoksessa Kulttuurihistoria, Johdatus tutkimukseen, SKS, Tietolipas 175, Helsinki 2001.
    Peltola Jarmo, Lehtonen Heikki, Aho Simo and Renvall Mika, Did the Crisis Change the Welfare State?, In Kalela, Jorma, Kiander, Jaakko, Kivikuru, Ullamaija, Loikkanen, Heikki A., Simpura, Jussi (eds.) (2001): 1990s Economic Crisis. The Research Programme of the Academy of Finland: Down from the heavens, Up from the ashes The Finnish economic crisis of the 1990s in the light of economic and social research.. VATT publications 27:6. Government Institute for Economic Research. Helsinki. VATT 2001.
    Peltola Jarmo and Häkkinen Antti, On the Social History of Unemployment and Poverty in Finland 1860-2000, In Kalela, Jorma, Kiander, Jaakko, Kivikuru, Ullamaija, Loikkanen, Heikki A., Simpura, Jussi (eds.) (2001): 1990s Economic Crisis. The Research Programme of the Academy of Finland: Down from the heavens, Up from the ashes The Finnish economic crisis of the 1990s in the light of economic and social research.. VATT publications 27:6. Government Institute for Economic Research. Helsinki. VATT 2001.
    Peltola, Jarmo, Tiilenpolttaja Kivelän perheen lama, Elämän muotoja, Antti Häkkisen juhlakirja. Matti Hannikainen ja Mikko Salavuo (toim) , Helsinki 2001.
    Salminen Tapio, Viertiö Sari, Rihtniemi-Rauh Anne, Lampolahti Janne, Ulvila maisemassa. Ulvilan kaupunki ja Satakuntaliitto, Tampere 2000, s. 17-52. (Ulvila landscape. An inventory of historical maps concerning the medieval town of Ulvila and its site in the later days).
    Salminen Tapio, Valta ja hallinto uuden ajan alun Suomessa. Tampere XI tutkimuksia ja kuvauksia. Toim. Tapio Salminen, Tampereen historiallisen seuran julkaisuja XVI. Tampere 2001.
    Salminen Tapio, Mit Schrift und Mund: Schriftlichkeit in die Kommunikation des Revaler Rats Von Stadtschreiber Hermannus bis Joachim Muter (1374-1456). Die Stadt im europäischen Nordosten: Kulturbeziehungen vom Lübischen Recht bis zur Aufklärung. Hrsg von Robert Schweitzer und Waltraud Bastman-Bühner. Veröffentlichungen der Aue Stiftung 12. Helsinki und Lübeck 2001, s. 153-168.
    Vares Vesa, Conservative Radicalism as Part of the Youth Revolt in the Finland in the 1970´s. http://aarhus2001.hum.au.dk/abstractsogpapers.html

    2000

    Antila Kimmo & Nenonen, Marko, Relief Works, The World Bank and Private Business: Building Highways in Finland. Scandinavian Economic History Review 2000/2. Vol. 48. s. 47-71.
    Antila Kimmo & Nykänen, Panu, Suomen tekniikan historian ja museotoiminnan lyhyt historia.. Tekniikan Waiheita 1/2000. With english summary: A Short History of the History of Technology in Finland.
    Autio Sari, Soviet Karelian Forests and the Economic Power of the Centre. Studia Slavica Finlandensia. Editors Natalia Bashmakoff, Paul Freyer. Tomus XVII, Helsinki 2000:157-163.
    Haapala Pertti, Suomen kansan historia. Historiallinen Aikakauskirja 3/2000, s. 197-203.
    Hanska Jussi, ’William Craghin hirttäjäiset: Erään ihmeen anatomia’, teoksessa Ikuisuuden odotus. Uskonto keskiajan kulttuurissa. Toim. Meri Heinonen (Gaudeamus: Helsinki, 2000), ss. 181-206, 233-239 (viitteet).
    Hanska Jussi, ’Saarnaaminen keskiajan Hämeessä ja Satakunnassa’, teoksessa Ristin ja Olavin kansaa. Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa. Toim. Marja-Liisa Linder, Marjo-Riitta Saloniemi ja Christian Krötzl. Tampereen museoiden julkaisuja 35 (Tampere, 2000), ss. 135-140.
    Hietala Marjatta, Damage caused by War in Towns. Helsinki and Rovaniemi in the Second World War. In: Stadtzerstörumg und Wiederaufbau/Destruction and Reconstruction of Towns, Vol 2. ed/Hrsg. Martin Körner, Verlag Paul Haupt, Bern 2000, pp. 301-325.
    Hietala Marjatta, Eugenics and Reform of the Marriage Law in Finland. In: The Nordic Model of Marriage and the Welfare State, eds. Kari Melby, Anu Pylkkänen, Bente Rosenbeck and Christina Carlsson Wetterberg, Nordic Council on Ministers, Copenhagen 2000, pp.159-182.
    Hietala Marjatta, Helsinki at Exhibitions and Fairs. In: Helsingin kaupungin tietokeskuksen neljännesvuosijulkaisu Kvartti 2/2000, pp. 46-53.
    Hietala Marjatta, Ideat ja ihmiset liikkeellä. Liikenneyhteyksien parantuminen. (Ideas and people on move. The development of traffic infrastructure). In: Kuusan Mäki, eds. Christina Forssell, Pertti Hakala and Pertti Vuorinen, Festschrift for Jussi Kuusanmäki. Helsinki 2000, pp. 81-90.
    Hietala Marjatta, Helsinki in the International Context. In: Capital Cities. Images and Realities in the Historical Development of European Capital Cities, ed. Lars Nilsson. Studier i stads- och kommunhistoria 22, Stads- och kommunhistoriska institutet, Stockholm 2000, pp. 97-123.
    Henriksson Kirsi, ”Euroopan unioni ja muuttoliikkeet Välimeren alueella Liikkuvuuden edistäminen vai kontrolli?”, teoksessa Tapani Pentikäinen (toim.), Mater Nostra vai Mare Nostrum?, Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus, Tutkimuksia No. 93, 2000, Tampere.
    Katajala-Peltomaa, Sari. Devotissime votum fecit - Naisten toiminta pyhimyskulteissa. Teoksessa Ristin ja Olavin kansaa. Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa. Toim. Marja-Liisa Linder, Marjo-Riitta Saloniemi, Christian Krötzl. Tampereen museot. Tampere.
    Korppi-Tommola, Aura, Fredrika Wetterhoff (s. 578-579) ja Arvo Ylppö (s. 601-606) teoksessa 100 Faces of Finland, SKS 2000.
    Krötzl Christian, Miracles au tombeau - miracles à distance: approches typologiques, in: Denise Aigle (ed.), Miracle et Karama. Hagiographies médiévales comparées 2 (Bibliothèque de l'École des Hautes Études Sciences Religieuses, vol. 109), Turnhout 2000, S. 557-576.
    Krötzl Christian, Zu Prozessführung, Zeugeneinvernahmen und Kontext bei spätmittelalterlichen Kanonisationsprozessen, in: Dieter R. Bauer & Klaus Herbers (edd.), Hagiographie im Kontext. Wirkungsweisen und Möglichkeiten historischer Auswertung (Beiträge zur Hagiographie, Bd. 1), Stuttgart 2000, S. 85-95.
    Krötzl Christian, Linder Marja-Liisa, Ristin ja Olavin kansaa Tampereen Vapriikissa, teoksessa: Marja-Liisa Linder, Marjo-Riitta Saloniemi & Christian Krötzl (toim.), Ristin ja Olavin kansaa. Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa (Tampereen museon julkaisuja 55), Tampere 2000, s. 11-16.
    Markkola Pirjo, "Promoting Faith and Welfare. The Deaconess Movement in Finland and Sweden, 1850-1930", Scandinavian Journal of History, vol. 25, Nos 1-2, 2000, pp. 101-118.
    Markkola Pirjo, "Introduction: The Lutheran Context of Nordic Women's History", Pirjo Markkola (toim.), Gender and Vocation. Women, Religion and Social Change in the Nordic Countries, 1830-1940 (Helsinki: SKS, 2000), pp. 9-25.
    Markkola Pirjo, "The Calling of Women. Gender, Religion and Social Reform in Finland, 1880-1920s", Markkola Pirjo (toim.), Gender and Vocation. Women, Religion and Social Change in the Nordic Countries, 1830-1940 (Helsinki: SKS, 2000), pp. 169-206.
    Masonen, Pekka. 'Vanhaa ja väärää maantietoa', Historiallinen Aikakauskirja, 2/2000, s. 133-41.
    Mustakallio Katariina, Jaloa yksinkertaisuuttako?- Winckelmann ja riemukas antiikki, teoksessa Kivettyneet ihanteet, Eurooppalaisen kulttuurin paluu klassismiin maailmansotien puristuksessa, Jyväskylä 2000.
    Mustakallio Katariina, Legendary Women and Female Groups in Livy, Female Networks and the Public Sphere, ACTA IRF XXII, Rome 2000.
    Nevala Seija-Leena, Lotta Svärd Suomussalmen paikallisosasto 1921-1944. Teoksessa Suomussalmi Sodissa, toim. Pekka Keränen, Kajaani 2000.
    Salminen Tapio , Kirkollinen organisaatio ja maallinen valta keskiajan Hämeessä ja Satakunnassa. Ristin ja Olavin kansaa. Keskiajan usko ja kirkko Hämeesssä ja Satakunnassa. Toim. Marja-Liisa Linder, Marjo-Riitta Saloniemi ja Christian Krötzl. Tampereen museoiden julkaisuja 55. Tampereen museot 2000, 43-50.
    Vares Vesa, Historia ja julkisuus - Tiedeyhteisön, maallikon, tiedotusvälineiden ja poliittisen eliitin diskurssissa. Pauli Kettusen, Auli Kultasen ja Timo Soikkasen toimittamassa Jorma Kalelan juhlakirjassa "Jäljillä. Kirjoituksia historian ongelmista. Osa 1" (Turku 2000), ss. 211-240.
    Vares Vesa, Das Deutschlandbild in finnischen Schulbüchern. Nationales Land - Land Hitlers - Verlorenes Land - EU-Partner. Teoksessa Zur Neuorienterung der finnisch-deutschen Kulturbeziehungen nach 1945. Beiträge von Teilnehmern des finnisch-deutschen Seminars - 5. Snellman-Seminar - 19.5.-23.5.1999. AUE-Säätiön Julkaisuja 11. Helsinki 2000. Sivut 59-73.



    -------------------------------------------------------------------------

    6 comments:

    Ahti Ikola hovioikeudenneuvos said...

    Jussi Parviainen aavistelee absoluuttisen pahan eli neekerien ja ryssien perivän ja tekevän lopun kansakunnastamme:

    "Ettekö näe, miten pahuus = neekeröinti toteutuu!"

    Näyttämötaiteen monitoimimies - ohjaaja, opettaja, näyttelijä ja tv-tuottaja - Jussi Parviainen jatkaa tutkimusmatkojaan hyvän ja pahan tuolle puolen. Hänellä on hätkähdyttävä näky: aikamme ylenpalttinen pahuus vaietaan kuoliaaksi kauhein seurauksin.
    - Nykyään vain hullut voivat huutaa, että elämänmuotomme on kaatumassa omaan mahdottomuuteensa!

    Mies heiluttelee jalkojaan työhuoneensa nojatuolin käsinojien yli Donneriakin reteämmin. Suu käy ajatuksen kaarta nopeammin. Vaikka assosiaatioiden virta on vuolas, ei ajatus katoa, mutta sen kulku on muodostettava yhdistämällä yksittäisiä johtolankoja ja osin avoimeksi jääviä motiiveja.
    Elämästään modernin taideteoksen tehnyt mies on vereslihainen verbaaliakrobaatti; energinen, vimmainen, nopea ja älykäs hermokimppu, jonka saattaisi luokitella hulluksi neroksi, ellei hän osoittaisi aika ajoin olevansa tilanteen tasalla, kohteliaana ja valppaana.
    Moniaalle tähtäävästä teoksesta ei ulkopuolisen tarkkailijan kannata sanoa mitään kattavaa, sillä sen vauhti on niin nopea, että määritelmän keksimisen jälkeen kohde olisi jo ehtinyt muuttaa asemaansa. Pohditut ajatelmat ja provosoivat sutkautukset käyvät vuoroin vieraissa.
    Jussi Parviainen loikkii sopivaisuussääntöjen ja henkisten raja-aitojen yli kuin pahennusta muinoin herättänyt kolmen hiippakunnan piispa - hänen nuoruusvuosiensa suuri vaikuttaja.

    Ukko-Paavon valtakunnassa
    Ahdistuksen asiantuntija Jussi Parviainen aloitteli uraansa herännäishenkisesti. Körttiläisten nuorisotyöntekijöiden hapattama seurakunta-aktivisti kulutti nuoruutensa parhaita päiviä seurakunnan leireillä, Aholansaaressa ja herättäjäjuhlilla.
    Kontaktien luominen vastakkaiseen sukupuoleen oli olennainen osa herännäispiireissä hengailevien nuorten elämää, mutta uskonnollisia ulottuvuuksiakaan ei tyystin unohdettu. Paavo Ruotsalainen muodosti toiminnalle "draamallisen kehyksen".
    Kun Jussi jätti koulun kesken, hän meni Väinö Maunumaan johtamaan Mieslahden kansanopistoon. Luovuutta opettaneen "körtti-internaatin" sisällä tuleva taiteilija hioi tyyliään. Hän kiersi yhden talven esittämässä Viimeisten kiusausten Ukko-Paavoa.
    Rooli antoi aineksia Jussi Parviaisen tunnetuimmalle teatterihahmolle, Juska Paarmalle, joka kävi sisäistä taisteluaan ja sekoili muun muassa uskonnollisilla jännitteillä ladatuissa näytelmissä Jumalan rakastaja ja Valtakunta.
    - Juska Paarma oli Paavon näköinen reuhaaja, sosiaalinen poikkeus. Hänellä oli kovuutta ja riehuvaa rohkeutta. Hän potki persuksille ja rienasi joitain, mutta osoitti toisaalla sielunhoidollista syvyyttä auttaessaan ihmisiä.
    - Paavon persoona oli mulle tosi merkittävä, sen syvyydestä tietoisena kirjoitin ensimmäisiä näytelmiäni, Parviainen muistelee retkottaessaan tuolissaan.

    Sielun tila on ristiriita
    Esikuvansa Ukko-Paavon tavoin Juska Paarma tuli tunnetuksi siitä, ettei hänellä ollut kaikki kohdallaan. Kansan suuhun asti ylsi hänen mottonsa: "Ahistaa!"
    - Olen pitänyt körttiläisyydessä tärkeänä ahdistusta. Näytelmieni päähenkilöt ovat kokeneet samanlaista ahdistusta kuin Paavo: ahdistaa mielettömästi, eikä siitä saa mitään selvää.
    - Ahdistuksen pohjalla on se tosiasia, että maailma on hirvittävän ristiriitainen ja sielun tila sen mukainen. Jos ihmisen havaitsemisen portit ovat puhtaat, tulemana on ahdistus tai sitten henkilö ei ymmärrä kaikkea tai tukkii tajuntansa jollain huumeella, Parviainen uskoo.
    Hän korostaa, ettei ahdistukseen pysähtyminen ole komeaa. Mikään ei ole vastenmielisempää kuin olla niin ahdistunut, että luulee tulevansa hulluksi.
    Parviaisen mielestä maailman tilassa on kuitenkin enemmän aihetta ahdistukseen kuin iloon - jos on rehellinen. Niin myös oman sielun tilassa. Paavo Ruotsalainenkin havaitsi, että hevosesta oli tullut hänen jumalansa.
    - Pelastusvarmuuden puuttuminen on ollut olennaista körttiläisyydessä. Paavo löysi itsestään jatkuvasti virheitä. Hän ei ehtinyt paatua. Sama pätee taiteilijan tai urheilijan suorituksessa: kun huomaa koko ajan virheensä, pystyy korjaamaan niitä.
    Parviainen pitää Paavon ahdistusta äärimmäisen totuudellisena perusasenteena verrattuna positiivisuutta korostaviin, itsekritiikittömiin ja oman itsen ympärillä pyöriviin amerikkalaisperäisiin menestysoppeihin sekä terapia- ja bisnesuskontoihin.
    Ne pyrkivät muuttamaan "fiiliksiä" eivätkä ole kaikessa historiattomuudessaan kiinnostuneita siitä, miltä todellisuus näyttää. Menestymiseen keskittyminen estää havaitsemasta, mitä tapahtuu.
    Kun positiivisia mielikuvia pumpataan, varjot siirretään mielestä pois ja kuva maailmasta leikataan omien toiveiden mukaiseksi.
    - Meidän kristittyjen ja körttiläisten hyvä puoli on se, ettei maailmaa koeteta muuttaa mielessä toisen näköiseksi kuin se oikeasti on. Myönteinen ajattelu ei voi muuttaa todellisuutta!

    Tarinoita hyvästä ja pahasta
    Ensi kesänä Jussi Parviainen ohjaa kuusiosaisen tv-sarjan Tarinoita hyvästä ja pahasta. Johtoajatuksena on, että epämuodikkaaksi käynyt käsite paha on tunnistettava elävästä elämästä. Kun pahaa ei havaita, tulee toiminnasta varomatonta, eikä ihminen osaa enää pelätä äärimmäisimmille alueille astumista.
    - Maailma ei ole ollut koskaan pahempi. Pahaa on niin paljon, ettei sitä enää tunnisteta. Mitä enemmän on sotia, sitä vähemmän niistä keskustellaan. Se on kyltymistä: kun värejä lisätään tarpeeksi paljon, mikään ei enää erotu.
    - Kun polttaa käden, kipu siirtyy tiedoksi ja seuraavalla kerralla osaa varoa, mutta eettinen muisti ei siirry eteenpäin niin kuin biologinen. Lähihistoria on täynnä keskitysleirejä, jotka seuraava sukupolvi unohti, Parviainen toteaa.
    Hän viittaa Jugoslaviaan, sivistyneeksi kuvitellun Euroopan osaan, jonka karmeiden tuhotöiden annettiin tapahtua kaikessa rauhassa. Kauheuksia vastaan ei taisteltu kaikin keinoin, eikä pahaa sanottu reilusti pahaksi, vaikka olisi pitänyt huutaa: "Ettekö näe, miten pahuus toteutuu!"
    Suomessa köyhtymisen, kasvavien luokkaerojen ja massatyöttömyyden hyväksyminen kertovat samasta välinpitämättömyydestä. Presidentin ehdottama rukoileminen ei ole Jussista ensinkään kehno keino asioiden edistämiseksi, mutta jotain muutakin pitäisi keksiä.
    - Olla tässä tilanteessa positiivinen ilman kritiikkiä ja ahdistusta - se on pahuuden yksi näkymä. Ihminen, joka ei piittaa siitä miten huonossa jamassa kaksi kolmasosaa maailmasta on, vaan kiirehtii päästäkseen urallaan eteenpäin...

    Absoluuttisen pahan perilliset
    Jussi Parviainen uskoo, että on olemassa Absoluuttinen Paha, joka vaikuttaa maailmassa.
    - Saatana on sanana ihan oikea signaali kirkkoväelle. Se on käymässämme sodassa hyvä täsmäase.
    Mies ei halua hahmottaa pahaa tarpeettoman mystisesti tai okkultistisesti. Paha on käytännöllinen käsite: pahaksi tullaan tekemällä pahaa. Tekemällä hyvää tullaan sisäisesti viisaaksi, se on ainoa keino ymmärtää salattua.
    - Kun Äiti Teresalta kysyttiin Jumalan valtakunnasta, hän vastasi: "Mitä te siitä puhutte? Jos teette oikein ja annatte köyhille, te olette jo siellä." Hän ei ollut ahdistunut, muttei myöskään huono ihminen niin kuin Paavo. Tämä joutui toteamaan, että lopulta saatana vei voiton, mutta jotain voitin ehkä minäkin!
    Parviainen ajattelee Paavon kanssa samalla tavalla.
    - Ihminen, joka ei torju pahaa, ei saa edes torjuntavoittoja. Koko ajan on oltava varuillaan, ettei käänny pahaa kohti. Tekemällä tietoisesti oikeita valintoja tulee samalla pohtineeksi isoja eettisiä kysymyksiä ja kokeiltua, miten niihin voi vastata käytännössä.
    Jussi Parviaista raivostuttaa ajallemme tyypillinen, äärimmäinen suvaitsevaisuus, jolle mikään ei ole sen paremmin pahaa kuin hyvääkään. Pahat teot ovat vain seurausta altistumisesta jollekin ikävälle.
    - Yhdestäkään Steen Christenseniä käsittelevästä jutusta en huomannut, että hänen tekojaan olisi sanottu suoraan pahoiksi, vaikka hän käyttäytyi hirviön lailla ampuessaan maassa kontallaan olevat jätkät. Mutta selityksiä riitti: ankea lapsuus ja elämä, poliisit sattuivat väärään aikaan väärään paikkaan...
    - Media on täysin kritiikitön. Sitä kiinnostaa vain menestyksen ja huomion tavoittelu. Mistään ei voi enää lukea, että mikään olisi rajallista. Luonnon tuhokaan ei ole enää suuri kysymys, vaikka koko ajan mennään kuollettavan rajan tuolla puolen.

    Rukous avaa mielen
    Parviaisen epämuodikas vastaus pahan ongelmaan on se, että asioita on alettava jälleen jakaa hyviin ja pahoihin. Merkittävät eettiset päätökset ovat selkeitä.
    Viisauden merkittävään lisääntymiseen hän ei usko, ainakaan opettamisen avulla. Jokaisella on oma tiensä. Ihminen ei voi ajatella toisen puolesta.
    - Edes Jeesuksen opetus, länsimaisen viisauden kirkkain helmi, ei onnistunut muuttamaan ihmisiä hyviksi, vaikka ehkä se viisastutti heitä vähän. Vain samaistumalla toisten tuskaan ihminen voi tajuta jotain ja asiat voivat muuttua.
    - Se, että minä puhuisin jollekin ja hän muuttuisi sen takia moraalisesti paremmaksi, on vitsien vitsi, naurun aihe, toteaa Teatterikorkeakoulun entinen opettaja.
    Hän viittaa taas Äiti Teresaan, jolta oli kysytty, uskooko hän todella voivansa vaikuttaa kadulla asuvien ihmisten elämään. Hän oli vastannut rukoilevansa päivittäin, että hänen kauttaan valjastuisi voimaa, joka saisi ihmiset nostamaan itse itsensä kadulta.
    - Rukous ja juokseminen ovat hyviä mielen avausmuotoja. Niiden avulla voi kokea olevansa yhtä muun maailman kanssa. Rukoilen säännöllisesti aamuin ja illoin sekä usein muulloinkin.
    - Kun rukoilee vuosikausia "tulkoon sinun valtakuntasi", tämän ikäisenä voi vähitellen kuulla vastauksia. Koetan rukoilla ainakin Isä meidän, Herran siunauksen ja Jeesuksen rukouksen. Myös Franciscus Assilaisen rukouksissa on hyviä perusajatuksia, Jussi sanoo ja näyttää pöydällään olevaa pyhimyksen rukouskirjaa.
    Hänen sihteerinsä on viimeisen tunnin ajan huomautellut, että mies on myöhässä työpalaveristaan, mutta taiteilija noudattaa toimissaan omalaatuista logiikkaansa. Hän kutsuu maailmaa "järjettömän ihmeelliseksi" ja kertoo useita dramaattisia esimerkkejä läheisiään kohdanneista ihmeistä ja ihmeellisistä sattumuksista.
    - Intuitioni mukaan ihminen voi tarpeeksi kyselemällä saada vastauksen, että elämässä on toivoa. Ahdistuksesta huolimatta en ole pessimisti. Kaikki tässä elämässä on yhtä suurta vastausta, emme vain osaa esittää oikeita kysymyksiä. Jokaisen solu on vastaus ihmisenä olemisen ongelmaan, mutta vatupassilla ei voi mitata radioaaltoja, Jussi Parviainen vertaa.
    Samassa hän lähtee säntäämään seuraavaan pysähdyspaikkaansa ja pyytää soittamaan, jos jäi kysymyksiä. Sanavalmiilta veikolta löytyy vastauksia joka lähtöön, mutta avoimeksi jää, mikä on se kysymys, mihin Jussi Parviainen on pohjimmiltaan vastaus.

    Janne Villa

    Kansakunnalliset neekerikyrvillä ratsastavat said...

    Jussi Halla-aho pitää kutsua Uutisvuotoon antamaan kritiikkiään näille vierasperäistämistämme ajaville ryssäläisille stalinistisen taustan omaaville toimittajareppanoille

    //jussi.halla-aho.com/scripta.html Jussi Halla-aho kritisoi maahanmuuttoa ja neekereitä, somaleita ymv. oikein ja perusteellisesti - Tästä pitäisi palkita

    Itsenäisyyspäivä

    7.12.2005

    Kun jonnekin halutaan väkivalloin transplantoida uusi uskonto, arvomaailma tai vastaava, omitaan ensimmäiseksi vanhan järjestyksen pyhät instituutiot. Rituaaleilla ja symboleilla, ei niinkään niiden sisällöllä, on tavallisille ihmisille suuri merkitys. (Esimerkiksi venäläinen haluaa kuulla kirkossaan kirkkoslaavin kielistä mölinää, vaikkei hän ymmärrä siitä sanaakaan.) Niiden riistäminen hermostuttaa ihmisiä, mikä taas on uhka vallanpitäjille. Niinpä sen sijaan, että varhaiskatolinen kirkko olisi kieltänyt kristinuskoon pakkokastettuja alamaisia viettämästä saturnalia-juhlaansa, se tyytyi antamaan juhlalle uuteen doktriiniin sopivan uuden sisällön (vapahtajan syntymä). Sen sijaan, että Venäjän ortodoksikirkko olisi kieltänyt mareja vierailemasta pyhissä uhrilehdoissaan, se teki uhrilehdoista ortodoksisia pyhättöjä. Sen sijaan, että venäläismiehittäjä olisi kieltänyt ukrainalaisia palvomasta kansalliskirjailijaansa ja Ukrainan kansallisen heräämisen isää Taras Shevtshenkoa, se teki omintakeisilla tulkinnoilla ja päättelyketjuilla Shevtshenkosta sosialismin esitaistelijan ja itäslaavilaisten "veljeskansojen" ystävyyden ja ykseyden saarnamiehen. Esimerkkejä varmasti löytyisi pienellä miettimisellä paljonkin.

    Vastaavan manipuloinnin kohteena tuntuu juuri nyt ja tänä vuonna olevan Suomen itsenäisyyspäivä. Suomalaiset monikultturismin profeetat, entiset ja nykyiset taistolaiset, ovat jo sadan vuoden ajan kiihkeästi vihanneet kansaansa ja kotimaatansa (eivät kuitenkaan jostakin syystä itseään tämän kansan ja maan edustajina) sekä narisseet itsenäisyyspäivän porvarillisista ja "kansallisuhoisista" rituaaleista. He ovat kuitenkin oppineet jotain 70-luvun myttyyn menneistä vallankumouspuuhistaan. Vallankumous ei vaadi kansan tukea, mutta se vaatii sen, että kansa katselee menoa passiivisena vierestä. Sosialistisesta vallankumouksesta ei tullut mitään, koska sen ajajat hyökkäsivät nimenomaan kansallisia rituaaleja vastaan ja synnyttivät "taantumuksellisen" reaktion potentiaalisissa kannattajissakin. Punaisinkin tyämiäs mietti kahdesti, haluaisiko hän ihan oikeasti vaihtaa siniristilipun sirppiin ja vasaraan, tai Maamme-laulun kansainväliseen. Tai halusiko hän oikeasti Leninin ja Stalinin patsaat katselemaan toisiaan Tampereen Hämeenpuiston vastakkaisiin päihin. (Komut ajoivat tätä tarmokkaasti Tampereen kaupunginvaltuustossa sodan jälkeen.)

    Koska myldikylditaistolaiset ovat havainneet itsenäisyyspäivän vastustamisen tavoitteiden kannalta turhaksi ja haitalliseksi, he ovat täyttäneet sen uudella sisällöllä. Pintapuolisesti meininki on Tavjan presidenttikaudella näyttänyt suorastaan kansallismieliseltä. Meillä on kuulemma sytä olla ylpeitä itsestämme. Suomi on hieno maa. Suomi on itsenäisempi kuin koskaan. Huomattakoon kuitenkin, että "itsenäisyys tarkoittaa suvaitsevaisuutta". Tämä vastaus tuli Tavjan suusta kuin apteekin hyllyltä, kun toimittaja esitti hänelle klassisen "mitä-itsenäisyys-teille-merkitsee"-kysymyksensä vuonna 2000. Tänä vuonna, vuonna 2005, kaikesta hienovaraisuudesta ja tolkusta on luovuttu. Ylen radiokanavat, joita aamuisin ja päivisin mielelläni kuuntelen, koska pidän puheohjelmista, ovat paukuttaneet viimeisten kolmen tai neljän päivän ajan monikulttuuriohjelmaa aamusta iltaan. Päätoimittajilta on karannut mopo kokonaan käsistä. Itsenäisyydestä ei kerta kaikkiaan ole voinut sanoa halaistua sanaa korostamatta monikulttuurisuuden oleellista (mutta samalla mystiseksi jäävää) merkitystä itsenäisyydelle.

    Mitä tarkoitan? Tarkoitan esimerkiksi sitä, että itsenäisyyspäivän alla kaikki presidenttiehdokkaat, Bjärne Kallista ja Timo Soinia lukuunottamatta, ilmoittavat haluavansa Suomeen lisää maahanmuuttajia. Samaan aikaan Hesarin gallup kertoo, että suomalaisista 21 prosenttia on samaa mieltä. 76 prosenttia on sitä mieltä, että maahanmuuttajia on tarpeeksi tai liikaa. Hyväksyn periaatteessa sen kannan, että edustuksellisessa demokratiassa juuri se edustuksellisuus suodattaa kollektiivisen tyhmyyden pahimmat ilmentymät, eikä kansalta pidä mennä kysymään ihan joka asiaa. Ihmettelen kuitenkin, miksi kiihkeät Nato-vastustajat Halonen ja Hautala perustelevat kielteistä kantaansa kielteisellä kansalaismielipiteellä. Heidän mukaansa kansalaismielipiteellä on oltava vaikutusta päätöksentekoon silloin, kun on kyse maan kohtaloon ja kehitykseen pitkällä tähtäyksellä vaikuttavista päätöksistä. Eikö päätös Suomen muuttamisesta monikulttuuriseksi ole tällainen päätös? Kumpi oikeasti vaikuttaa tämän maan tulevaisuuteen ja tavallisten ihmisten elämään enemmän, monikulttuurisuus vai jäsenyys demokraattisista maista koostuvassa sotilasliitossa? Lukija ymmärtäköön, että minä en ole ottamassa kantaa Nato-jäsenyyteen. Haluan vain huomauttaa, että kansalaismielipiteellä tuntuu olevan poliittiselle eliitillemme merkitystä vain silloin, kun se vastaa eliitin omaa mielipidettä.

    Tarkoitan myös Espoon hiippakunnan piispan Mikko Heikan saarnaa itsenäisyyspäivän valtiollisessa juhlajumalanpalveluksessa Helsingin tuomiokirkossa:

    Joulukuun kuudentena vuonna 1917 Suomen kansa otti kohtalon omiin käsiinsä. Suomen kansan eduskunta kokoontui tuona päivänä päättämään itsenäisyydestä. Itsenäisyysjulistus hyväksyttiin eduskunnan istunnossa äänin 100 – 88.

    Tuosta päivästä on kulunut kahdeksankymmentäkahdeksan vuotta. Paljon on muuttunut. Maatalous-Suomi ja savupiippu-Suomi ovat vaihtuneet tieto-Suomeksi ja mobiili-Suomeksi. Vuosisadan alun syrjäinen Suomi on liitetty monin sitein Eurooppaan ja maailmanlaajaan yhteisöön.

    Monikulttuurisuus tuo Suomeen uskontojen vuoropuhelun. Myös tämä on suuri mahdollisuus. Maailman uskontojen parlamentti hyväksyi vuonna 1993 katolisen teologin Hans Küngin luonnosteleman globaalin etiikan julistuksen, jossa todettiin, että keskeisissä eettisissä kysymyksissä maailman suuret uskonnot pitävät yhtä. Rauha, ihmisoikeudet, oikeudenmukaisuus, luonnon tasapaino, oikeus terveydenhoitoon ja koulutukseen ovat asioita, joiden puolesta uskonnot ponnistelevat yhdessä.

    Mitä annettavaa meillä suomalaisilla on tulevassa uskontojen ja kulttuurien kohtaamisessa? Aforistikko Samuli Paronen sanoi kerran, ettei Suomessa voi erota kirkosta. Paronen ei tarkoittanut lauseellaan konkreettista kirkon jäsenyyttä. Hän halusi sanoa, että kristilliset arvot ovat läpäisseet suomalaisen kulttuurin niin täydellisesti, että ne tulevat vastaan kaikkialla. Kristillisten kirkkojen keskeinen anti suomalaiselle kulttuurille voitaisiin kiteyttää yhteen sanaan. Se on välittäminen. Välittämisen kulttuurin konkreettisena osoituksena maahamme on rakennettu hyvinvointiyhteiskunta, jonka ylläpitäminen ja uudistaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä. Jos maahanmuuttajat kohtaavat tällaisen Suomen, uskon heidän kotoutuvan maahamme.

    Valtiovallalla ja kirkolla on nyt yhteinen tehtävä edessä olevan muutoksen hallinnassa. Monissa maissa on koettu, että suurin ja vaikein tehtävä on vaikuttaa kansalaisten asenteisiin. Julkilausumat ja mietinnöt eivät välttämättä riitä. Välittämisen on tultava todeksi siellä, missä muuttajat ja valtaväestö kohtaavat.

    Kaduilla, kouluissa ja työpaikoilla on ollut vaikeuksia, jotka johtuvat välittämisen puutteesta, ennakkoluuloista ja vihamielisistä asenteista.

    Miten vaikutamme kielteisiin asenteisiin? Miten luomme välittämisen kulttuuria? Vielä ei ole myöhäistä! Meillä on nyt oikea hetki vaikuttaa asenteisiin. Kirkon kasvatustoiminta on valmis tähän tehtävään. Päiväkodit ja koulut ovat ratkaisevassa asemassa. Vetoan yritysten ja elinkeinoelämän päättäjiin. Ottakaa muuttajat mukaan työelämään! Kysymys on maamme tulevaisuudesta!

    Joku kenties kysyy, mitä tekemistä kirkolla on monikulttuurisuuden kanssa. Onkin kolme hyvää syytä olla mukana näissä talkoissa. Ensimmäinen syy on inkarnaation ihmeessä. Seimi oli monikulttuurinen tapahtuma. Seimellä kohtasivat Joosef ja Maria sekä itämaan tietäjät, siis juutalaiset ja arabit, kaikessa rauhassa. Kristillisen kirkon synty helluntaina oli tapahtuma, jossa oli läsnä kansojen ja kielten moninaisuus. Ja kolmanneksi: taivaassa ovat läsnä kaikki kansat ja sukukunnat. Miksi emme siis rakentaisi kansojen ja kulttuurien välille rauhaa ja keskinäistä kunnioitusta?

    Muutos jatkuu. Edessämme on nyt Suomen hidas ja vääjäämätön muuttuminen monikulttuuriseksi. Väestön ikääntymisestä johtuen tarvitsemme vuosittain huomattavan määrän muuttajia pitääksemme yhteiskuntamme toimivana.

    Syksyn tapahtumat osoittavat, ettei monikulttuurisuus ole helppo ja yksinkertainen asia. Maahanmuutossa on suuria ongelmia. Toisaalta vaarana on, että muuttajia kohdellaan pelkästään työvoimana ja unohdetaan heidän ihmisarvonsa. Seurauksena on levottomuuksia ja sosiaalisia ongelmia.

    Toinen sudenkuoppa on idealismi. Pelkillä kauniilla sanoilla ei päästä pitkälle. Maahanmuutto vaatii onnistuakseen huolellista suunnittelua ja yhteisen tahdon. Ongelmista huolimatta olen kuitenkin vakuuttunut, että monikulttuurisuus on suuri mahdollisuus. Siitä ei tule luopua, vaikka vaikeuksia on edessä.

    Kirkkojen välinen ekumeeninen liike osoittaa, että erilaisuuden kohtaaminen on rikastuttava asia. Suomen luterilainen kirkko on jo vuosikymmenien ajan käynyt neuvotteluja katolisten, ortodoksien sekä vapaiden kristittyjen kanssa. Neuvottelut ovat olleet hyvin opettava kokemus. Olemme oppineet ymmärtämään paremmin toisiamme. Ennen kaikkea olemme kuitenkin oppineet ymmärtämään itseämme. Meidän on ollut pakko kysyä itseltämme, mitä luterilaisuus oikeastaan on. Sen jälkeen olemme olleet entistä kypsempiä kohtaamaan eri tavalla ajattelevat sisaremme ja veljemme.

    Helsingin tuomiokirkossa pidettävät valtiolliset jumalanpalvelukset ovat jo vuosikymmenen ajan olleet ekumeenisia. Suomen kristilliset kirkot ovat astuneet tielle, jonka tähtäimessä on kirkkojen välisen yhteyden syvin muoto, ehtoollisyhteys.

    Kun maamme muuttuu monikulttuuriseksi, toivoisin, että osoittaisimme myös toisille uskonnoille vieraanvaraisuutta kutsumalla heidät virallisiksi kirkkovieraiksi valtiollisiin jumalanpalveluksiin. Se olisi yksi merkki siitä, että he ovat tervetulleita tähän maahan.

    Oleellista ei ole se, mitä mieltä lukija on monikulttuurisuudesta. Oleellista on, että kyseessä on itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus. Tällaisen saarnan sisällön jotenkin odottaisi liittyvän juhlittavaan asiaan, Suomen itsenäisyyteen. Sen odottaisi sisältävän jonkinlaisen pohtivan yleisesityksen ajasta, jossa elämme. Heikan saarnassa itsenäisyyspäivään liittyy löyhästi ensimmäinen kappale. Koko muu saarna käsittelee yhtä ainoaa asiaa, joka ei edes liity juhlittavaan tapahtumaan mitenkään. Minun mielestäni tällainen saarna tällaisessa kontekstissa haisee maanisen mielen tuotteelta.

    Minua on kritisoitu joillakin keskustelupalstoilla siitä, että viljelen kirjoituksissani ilkeästi monikultturistien onnistuneimpia uudissanoja ja -käsitteitä kuten "huippuosaaja" ja "kulttuurin rikastuminen". Tämä on kuulemma epäreilua, koska monikulttuurisuuden kannattajat ovat jo luopuneet tällaisista idiotismeista.

    Kansallismieliset ovat adoptoineet poliittisesti korrekteja termejä, koska teorian ("huippuosaava maahanmuuttaja", "kulttuurin rikastuminen") ja käytännön (rautatieasemalla notkuva somali, puskaraiskaukset ja kitinä suomalaiskoulujen joulujuhlista) välillä vallitseva räikeä kontrasti luo koomisen efektin. He käyttävät näitä sanoja myös siksi, että he ovat huomanneet ne tehokkaiksi tavoiksi ärsyttää multikultiuskovaisia. Monikulttuurisuuspropaganda perustuu pelkkiin mielikuviin, ei tosiasioihin, eikä se siksi pyrikään tekemään vaikutusta laadullaan vaan ainoastaan määrällään. Toimittajat ovat saaneet ohjeet lykätä sisällyksetöntä kökköä jokaiseen numeroon ja jokaiseen lähetykseen. Sisällön puute peitetään kapulakielellä ja emotionaalisilla sanavalinnoilla. Näin uskotaan ja toivotaan, ettei yleisön mieleen jää mitään konkreettista (koska kaikki konkreettinen puhuu monikulttuurisuutta vastaan) vaan ainoastaan kaikesta substanssista puhtaaksi riisuttu tunne ja mielikuva siitä, että monikulttuurisuus on taas kerran osoitettu hyväksi asiaksi. Tämän vuoksi ihmiset ovat suuttuneet kirjoituksestani Huippuosaamista, jossa toistan hyvin uskollisesti sen, mitä Hesari on kertonut. Monikultturistit eivät halua, että heidän propagandansa "sisältöä" aletaan vatvoa, koska sisältö on niin ilmeisen absurdia. He haluavat, että propaganda luetaan kerran, saadaan vahvistusta uskolle, ja sitten muistetaan vain se, että juttu on olemassa, mutta ei sitä, mitä siinä tarkkaan ottaen sanottiin.

    Tämä toimii ihmeellisen hyvin. Ruohonjuuritason monikultturistit ovat ihan vakuuttuneita siitä, että heillä on paljonkin asia-argumentteja kantansa tueksi. Kun heiltä pyytää niitä, he yllättyvät itsekin siitä, ettei niitä ole, ja pakenevat tilanteesta esimerkiksi kehottamalla kyseenalaistajaa tutustumaan paremmin historiaan, kulttuuriantropologiaan tai vastaavaan. Kun heiltä kysyy, mitä nämä oppialat sitten tarjoavat monikultturismin tueksi, he eivät vastaa mitään.

    Käytän siis monikultturistien järjettömiä termejä lähinnä pitääkseni keskustelun kiinni todellisuudessa. Jos teorian afrikkalainen maahanmuuttaja on huippuosaaja, joka rikastuttaa suomalaista kulttuuria, kutsun reaalisesti olemassaolevaa afrikkalaista maahanmuuttajaa (joka on keskimääräisesti työtön ja kouluttamaton) huippuosaajaksi, ja monikulttuurisuuden reaalisia efektejä (gettoutuminen, mellakat, kulttuuriset konfliktit kouluissa, työpaikoilla ja muualla) kulttuurin rikastumiseksi. Osaksi tämä on tietysti silkkaa vittuilua, mutta haluan omalta pieneltä osaltani pakottaa teoreetikot kantamaan vastuuta höpinöistään. Se, miten asiat ovat käytännössä, on se, mikä vaikuttaa meidän ja lastemme elämään. Teoria on pelkkää teoriaa, eivätkä teorian olettamat tuo senttiäkään lisää kansantalouteen.

    Olen itsekin ollut siinä uskossa, että sellaiset käsitteet kuin "kulttuurin rikastuminen" ja sellaiset kysymykset kuin "kuka vaihtaa meidän vaippamme kun olemme vanhoja" olisivat jo muuttuneet niin ilmeisiksi vitseiksi, ettei kukaan kehtaa käyttää niitä tosissaan. Olen kuitenkin ollut väärässä. Päivän Hesarin pääkirjoitussivulla Juha Akkanen kirjoittaa juuri siitä, mitä käsittelin muutama päivä sitten kirjoituksessani Työvoimapulasta ja sen paikkaamisesta:

    "Maahanmuuttajia tarvitaan väistämättä tekemään ne työt, joita arvonsa tuntevat eurooppalaiset eivät enää suostu tekemään. Heitä tarvitaan myös hoitamaan meitä, sillä Eurooppa vanhenee hälyttävää tahtia."

    Akkanen siis ilmoittaa suoraan, että hänelle kelpaa yhteiskunta, jossa maahanmuuttajat tekevät hanttihommat. Eikö tämä ole hitusen uuskolonialistista ajattelua?

    Työmies Sauli Niinistön toissapäiväinen analyyttinen perustelu maahanmuuttajien määrän lisäämiselle oli se, että "maahanmuuttajat rikastuttavat kulttuuriamme". Minun mielestäni olisi mukavaa, jos joku joskus pilkkoisi tämän väitteen ja kertoisi minulle, mitä se oikeasti tarkoittaa. "Rikastuttaminen" on ilmeisesti arvottava toteama, ei arvoneutraali kuten esim. ilmaisussa "uraanin rikastuttaminen". Mikä kulttuurissamme on juuri nyt niin pahasti vialla, että sitä on rikastutettava maahanmuutolla? Onko tulossa olevilla maahanmuuttajilla juuri niitä kulttuuripalikoita, joita me olemme vailla? Jos maahanmuuttajilla on tänne tullessaan ehdoton oikeus oman kulttuurinsa vaalimiseen sellaisena kuin se on ja tarvittaessa verovaroin, miksi oma kulttuurimme ei ole samalla tavoin suojattu, vaan sitä voidaan rikastuttaa? Millä tavoin kulttuurimme on rikastunut viimeisten 15 vuoden aikana, jolloin maahanmuuttajia on laajemmassa mitassa saapunut?

    Sitten vähän toiseen asiaan, joskin median parissa pysytellään.

    Kuten mainitsemani galluptulokset osoittavat, maahanmuuton lisäämistä kannattaa pieni osa väestöstä, pienempi kuin Nato-jäsenyyttä. Ongelma, kuten useimmissa muissakin hullutuksissa, on, että se pieni vähemmistö on koko ajan äänessä. Media nuoleskelee fanaatikkoja näyttääkseen trendikkäältä, ja periaatteessa maltilliset poliitikot nuoleskelevat mediaa näyttääkseen trendikkäiltä. Kyseessä on vallan (media- ja poliittisen vallan) huipulla pyörivä noidankehä, jota ns. yleinen mielipide pääsee häiritsemään harvoin ja minimaalisessa määrin.

    Olen pohtinut lukuisissa kirjoituksissani sitä, mikä lietsoo sitä pientä fanaatikkojen joukkoa. Mitkä ovat heidän motiivinsa? Pelkkä tyhmyys ei riitä, vaan monikultturismissa on oltava jotain inherentisti tiettyyn ihmistyyppiin vetoavaa. Jotkut lukijoistani pitävät minua ihmisenä, joka roiskii mitä sylki suuhun tuo, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Jätän sanomatta paljonkin sellaista, jonka sanomisesta arvioisin seuraavan paljon meteliä ja vähän hyvää. En esimerkiksi ole viitsinyt sanoa ääneen, että parhaan käsitykseni mukaan maahantuotavat kehitysmaalaiset, varsinkin afrikkalaiset, edustavat tietylle osalle naispuolisesta väestöstämme silkkaa seksifantasiaa. He ovat märkä uni, jota naiset ovat saaneet mahdollisuuden toteuttaa verorahoilla. Rohkenen sanoa tämän nyt siksi, että minulle ystävällisesti lähetettiin seuraava, Annassa 24.11. julkaistu artikkeli. En ole päässyt tarkastamaan lähdettä, mutta jos teksti ei jonkun mielestä ole aito, kertokoon minullekin. Minun mielestäni jutussa on jotain todella hätkähdyttävää:

    Naisia tummissa rytmeissä

    Kuukauden ensimmäisenä lauantaina helsinkiläisessä ravintolalaivassa kaikaa eksoottinen musiikki. African Music Night- bileissä kohtaavat Suomi ja Afrikka, naiset ja miehet. Naisia vetää paikalle, se että tummat miehet saavat heidät tuntemaan itsensä naisiksi - ulkonäöstä, koosta ja iästä riippumatta.

    "Missä kerroksessa on eniten niitä mustia miehiä?" Keski-ikäinen nainen kuoriutuu märästä takistaan ja ojentaa sen ovimiehelle. Portsari vie takin naulaan ja näyttää peukalollaan ylöspäin.

    Wäiskissä, Hakaniemen rannassa kelluvassa ravintolalaivassa, lauantai ilta on vasta käynnistymässä. Ulkona puhaltava syysmyrsky lyö vaahtopäitä mereen, mutta laiva seisoo vakaasti paikallaan. Kuutisensataa juhlijaa vetävässä Wäiskissä järjestetään juhlia kolmessa kerroksessa. Tänään alimmassa kerroksessa soi reggae, keskikerroksessa juhlitaan yksityishäitä ja laivan yläkerta täyttyy African Music Nightin rytmeistä. Kerran kuussa järjestettävissä bileissä kohtaavat toisensa afrikkalaiset miehet ja suomalaiset naiset. Mitä laivan kolmannessa kerroksessa tarkkaan ottaen tapahtuu? Anita, 64, on kaikille tuttu kasvo juhlissa. Hän työskentelee kulttuurityön parissa ja tuntee paljon Suomessa asuvia ulkomaalaisia.

    "- Ystävättäreni sanoi osuvasti muutama päivä sitten: jos ei ole varaa lähteä ulkomaille, voi yhtä hyvin tulla tänne. Alkuillasta sisäänpääsy on ilmainen, tuoppi maksaa kaksi euroa, ja seuransa puolesta ei uskoisi olevan Suomessa", Anita kertoo.

    Afrikkalaiset rytmit soivat jo tanssilattialla, värivaloissa liikehtii muutama tumma mies. Anita katselee tanssilattian suuntaan hymyillen, siellä hän tapasi nykyisen aviomiehensä viime maaliskuussa. Afrikkalainen 32-vuotias mies hurmasi Anitan hetkessä. Seitsemän päivää sitten avioituneen naisen ei ole sopivaa lähteä juhlimaan ilman miestään, joten Anita on Wäiskissä vain käymässä.

    "Muut naiset ihmettelevät kaduilla ja baareissa, mistä olen mieheni löytänyt. Vaikka hän on kaunein näkemäni mies. Meidän suhteemme ei perustu seksiin tai flirttiin. Hän on antanut minulle kokonaan uuden elämän", Anita huokaa.

    Anita on asunut ulkomailla lähes koko aikuisikänsä. Marokkolaisen miehen kanssa solmittu 30-vuotinen avioliitto päättyi muutama vuosi sitten. Tuore nigerialainen löytyi etsimättä. Anitan oli itse asiassa tarkoitus muuttaa Afrikkaan, mutta sitten "Afrikka tuli hänen luokseen". Umpirakastunut Anita on laihtunut puolessa vuodessa 30 kiloa.

    Kahden euron tuopit ovat jo houkutelleet muutamaa miestä käynnistämään juhlat. Anita kertoo Wäiskin iltojen olevan joskus arvaamattomiakin, alkoholiin tottumattomat afrikkalaiset saattavat riehaantua, mutta toisin kuin humalaiset suomalaiset, nämä miehet kyllä jättävät rauhaan, jos nainen pyytää. Somaleja ei Wäiskissä näy. Wäiskin ravintoloitsijan Janne Johanssonin mukaan bileissä käy etupäässä ihmisiä Afrikan pienistä valtioista kuten Namibiasta ja Nigeriasta. Noin vuoden ajan järjestetyt bileet ovat Helsingissä ja koko Suomessakin ainutlaatuiset. Juhlissa käy joka kerta 300-450 vierasta. Johanssonin mielestä African Night- bileet ovat vähentäneen myös laivan suomalaisen henkilökunnan ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan.

    Sydämeltään afrikkalainen

    Plyysisohvalla tanssilattian vieressä istuvat Miia, Satu ja Liisa. Naiset ovat selvästi laittautuneet iltaa varten, tupakansavun läpi aistii miellyttävän hajuveden tuoksun. Kolmen sinkkunaisen elämäntarinat ovat kovin erilaiset. Oikeastaan ainut yhdistävä tekijä ovat afrikkalaiset miehet.

    Satu, 32, nuorin ja pienikokoisin, on pukeutunut mustiin nahkahousuihin. Pienestä Länsi- suomalaisesta kaupungista kotoisin oleva Satu on ehtinyt olla aviossa kahden suomalaisen miehen kanssa. Se riitti. Uusi työ monikulttuurisessa yhdistyksessä avasi silmät Afrikalle. Satu kertoo olleensa viimeiset kolme vuotta sydämeltään afrikkalainen, ja sinä aikana hiusväri ja pukeutuminenkin kokivat muutoksen. Satu sanoo, että tummaihoisten miesten kanssa hän saa tuntea itsensä naiseksi. Tärkeää ei ole kuitenkaan ihonväri tai seksi; he vain kohtelevat naista aivan eri tavalla kuin meikäläiset.

    "Suhteessa haluan elää miehen ehdoilla, ja afrikkalainen mies osaa pitää naisensa lempeästi kurissa. Suomalaiset miehet taas käyttäytyvät jäykästi ja yrittävät olla kovia jätkiä. Ihan kuin herkempi puoli puuttuisi heistä kokonaan. Sitä paitsi afrikkalaisilla miehillä on aivan ihanat silmät", Satu vertailee. Edellisenä iltana Satu on tavannut elämänsä miehen, hänestä suomalaisnaisen ja tumman miehen rakastumiseen kiinnitetään ihan liikaa huomiota. Miehen kanssa kadulla kulkiessa miehet tuijottavat Satua, eivät tummaa miestä. Hänen kotikaupungissaanko? Ei, vaan ihan Helsingissäkin.

    Nainen saa olla nainen

    Hymyilevä tumma mies kävelee naisten luo, kättelee jokaista naista ja poistuu sitten paikalta. Mies ei ole naisille ennestään tuttu, mutta tällaisia afrikkalaiset miehet kuulemma ovat, eikä esittäytyminen tarkoita sitä, että mies jäisi maanvaivana roikkumaan koko illaksi.

    Tanssilattia on täyttymässä iloisista ihmisistä. Tunnelman aistii jo nyt yhtä intiimiksi, kuin suomalaisessa yökerhossa ennen valomerkkiä. Suuria naisporukoita ei paikalla näytä olevan, naiset tanssivat miesten keskellä yksin tai yhden ystävättären seurassa. Heidän joukossaan tanssii myös muutama kaunisvartaloinen afrikkalaisnainen. Tarttuvan rytmin mukana keinuvat suomalaisnaiset näyttävät jakautuvan kahteen kategoriaan: nuoriin vaaleisiin ja sutjakoihin tyttöihin sekä tavallista isokokoisempiin keski-ikäisiin naisiin.

    Miia, 37, kuuluu jälkimmäisiin. Työttömän opiskelijan tarina on koskettava. Miian kolmas epäonninen avioliitto ulkomaalaisen kanssa päättyi tänä syksynä. Helluntalaisessa perheessä varttunut nainen avioitui kaikkien ex-miestensä kanssa vain muutaman kuukauden yhdessäolon jälkeen. Vaikka hyviäkin hetkiä oli, kaikki miehet käyttäytyivät väkivaltaisesti Miiaa kohtaan. He kaikki olivat myös Miiaa useita vuosia nuorempia. Kaikesta kokemastaan huolimatta hän tapailee taas tummia miehiä.

    "Jotenkin olen taas liukastunut banaaninkuoreen - tummat miehet lähestyvät minua suomalaisia miehiä nopeammin. Se on enemmänkin heidän valintansa kuin minun. Tavallaan olen väsynyt afrikkalaisiin miehiin, mutta olen kuitenkin tottunut heidän tapoihinsa. Suomalaismiehet tuntuvat ujoilta, ja kiinnostuksen herääminen menee usein ristiin. Kun minä haluan jonkun, hän ei halua minua ja toisin päin."

    Miia kertoo suomalaisten miesten asettavan naiselle tiettyjä kriteerejä, kuten hoikkuus ja kauneus. Lisäksi he ovat usein liian humalassa lähestyessään naista. Toisin on joissain Afrikan maissa, kuten Nigeriassa, siellä runsas elopaino viestii vauraudesta.

    Muutama viikko sitten Miia vastasi afrikkalaisen miehen deitti- ilmoitukseen internetissä kuvansa kera. Mies oli innoissaan ja halusi heti tavata. Miian silmät syttyvät vieläkin hänen kertoessaan ensimmäisestä tapaamisesta. Vaikka Miia ei tunne olevansa kovinkaan ihastunut mieheen, tämän kauniit eleet lämmittävät mieltä. Hän tapailee samaan aikaan myös muita afrikkalaisia. Heidän kanssaan kun vain käy parempi flaksi kuin suomalaisten.

    Se tavallinen tarina

    Liisa, 51, kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltajaäiti erakoitui lastensa kanssa kotiin avioeronsa jälkeen, mutta on taas intoutunut käymään ulkona. "Suomessa on yllättävän paljon minun ikäisiäni eronneita naisia, jotka haluaisivat uuden seurustelusuhteen. Afrikkalaismiehet suhtautuvat sallivasti naisen ikään, kauneusihannekin on vähemmän rajoittava. Niin, eivätkä he kavahda myöskään naista, jolla on lapsia", Liisa kertoo.

    Liisan kymmenvuotinen avioliitto jamaikalaisen miehen kanssa päättyi muutama kuukausi sitten. Hänen koulutetussa ystäväpiirissään on ollut lukuisia samanlaisia liittoja, jotka ovat kaikki päättyneet eroon. Liisan mielestä tarina menee usein näin: nainen, joka on suomalaisesta miehestä hakenut sivistynyttä seuraa, muuttaa täysin ihanteitaan tavatessaan tumman miehen. Hän luo itselleen kuvaa mystisestä tummasta miehestä. Ihastuu mieheen tämän miehisyyden takia, sillä hänen rinnallaan naisen ei tarvitse olla muuta kuin nainen.

    Liisan mielestä tummia miehiä on helppo lähestyä. Suomalaiselle miehelle pitää aluksi vetää roolia, vaikuttaa mahdollisimman fiksulta. Eri kulttuurista tullutta miestä yrittää vaan ymmärtää kaikilla aisteillaan, ja se lähentää nopeasti, mutta kommunikointi saattaa Liisan mielestä olla puutteellista. Jos yhteistä kieltä ei ole, viestinnästä vain murto-osa on puhetta. Loppu on tulkintaa. Hänestä suomalainen nainen ei koskaan pysty täysin ymmärtämään afrikkalaista miestä. Kun pahin hullaantumisvaihe on ohi nainen havahtuu ja tajuaa eläneensä valemaailmassa.

    Liisan puheessa vilahtelevia adjektiiveja ovat "seikkailija", "onnenseppä", "salaperäinen", "itsevarma" hän tuntuu tietävän afrikkalaisista miehistä paljon ja näkee heissä sekä hyvää, että huonoa. Liisa sanoo tietävänsä, että hänen pitäisi kaiken järjen mukaan välttää heitä. Oikeastaan hänen pitäisi välttää vain yhtä miestyyppiä, villiä ja sitoutumiskyvytöntä, joita tietysti on suomalaisissakin. Hän käy keskustelemassa ongelmastaan myös terapeutin kanssa. Silti kerta kerran jälkeen hän valitsee illanviettopaikakseen Wäiskin. Tumma mies on hänestä yhä salaperäinen ja jännittävä

    "Väärä tapa tuoda ihmisiä maahan"

    Wäiskin kolmannessa kerroksessa meno sen kun paranee. Juhlatilaan johtavien portaiden ylätasanteella käy kuhina. Alempien kerrosten juhlijat haluavat kurkistaa juhliin, jossa suurin osa juhlijoista on afrikkalaisia miehiä.

    Tällä hetkellä Suomessa asuu noin 9000 Afrikan kansalaista. Miehistä yli 1700 asuu parisuhteessa suomalaisen naisen kanssa. Enemmän kaksi kulttuurisia koteja naiset muodostavat vain ruotsalaisten miesten kanssa. Afrikkalaispiirreissä liikkuvat suomalaisnaiset tietävät, että osa miehistä "haisee paperille", eli metsästää naista sopivan elintason ja oleskeluluvan toivossa. Eivät tietenkään kaikki. "Jokaisen Suomeen tulevan ulkomaalaisen on löydettävä keino pysyä maassa. Toisaalta, vaikka miehillä olisi aikomus palata kotimaahansa, he usein löytävät täältä naisen ja jäävät Suomeen", Liisa kertoo. Hän itse taisteli aikoinaan neljä vuotta ex-miehensä oleskeluluvan eteen. Miehen Suomessa viettämät muutaman kuukauden pätkät päättyivät aina oleskelukieltoon. Vasta kun pariskunta meni naimisiin, ongelmat olivat hetkessä kuin poispyyhittyjä. Oleskeluluvasta taistelu tuli myös tutuksi Miialle edellisessä avioliitossa.

    "Kävimme tasaisin väliajoin oikeudessa todistelemassa, että liittomme on aito. Mieheni englannin kielen taito oli aluksi heikko, joten ymmärsimme toisiamme usein väärin. Se ei yhtään helpottanut prosessia. Muistan vieläkin kuinka yksi poliisi tokaisi minulle, että tämä on aivan väärä tapa tuoda ihmisiä Suomeen. Minä ja mieheni emme olleet minkään arvoisia viranomaisten silmissä", Miia huokaa. Miian aviomies masentui tilanteesta ja purki pahaa oloa vaimoonsa. Avioliiton myötä aviomiehen ongelmat olivat myös Miian ongelmia. Enää hän ei jaksaisi paperiongelmia miesten puolesta.

    Liisa näkee asiassa myös kolikon toisen puolen. Suomeen tulevalla afrikkalaismiehellä ei ole helppoa. Koulutetutkaan ulkomaalaiset eivät pääse eivät pääse Suomessa töihin, vaan pääsevät korkeintaan siivoamaan. Liisa viittaa kommenteillaan myös Ranskan viimeaikaisiin mellakoihin; työttömille ulkomaalaisille ei anneta arvoa. Myös avioliitossa oleva mies jää helposti ulkopuoliseksi.

    Liisa ei saanut lähimmäisiltään täyttä hyväksyntää avioliitolleen, ja se toi lisäpaineita suhteen onnistumiselle. Pariskunta taisteli jatkuvasti ulkopuolisten ennakkoluuloja vastaan. Miian ja Liisan tarinoissa aviomiesten roolit ovat erilaiset. Miia oli lähes koko avioliiton ajan yksityisyrittäjänä toimivan miehensä varassa taloudellisesti. Miehen tulot lakkauttivat opiskelijan tuet. Liisan tarina on tavallisempi. Mies eli pitkään työttömänä hänen tuloillaan.

    "Täkäläinen avioliitto on usein afrikkalaismiehelle kannattavaa taloudellisesti. Perheetön, rahaton ja luultavasti kurjasti asuva mies uudistaa elämänsä kerta heitolla parempaan suuntaan. Työtä saatuaan hän lähettää suurimman osan palkastaan äidilleen. Äiti on usealle afrikkalaismiehelle se tärkein nainen", Liisa hymyilee.

    Punaisen plyysisohvan kulmassa Satu kihertää tumman miehen kainalossa. Hän ottaa miehen käden omaansa ja kietoo sormensa tämän sormiin. "Voiko enää kauniimpaa olla. Musta käsi valkoisessa kädessä", hän ihailee. Mies nappaa hänet mukaansa ja he katoavat tanssilattialle villiin tanssiin. Näissä juhlissa on illan lopuksi tanssia "koiratanssiksi" nimettyä tanssia. Miehet ja naiset tanssivat perätysten pitkässä letkassa ja keinuvat musiikin tahdissa edestakaisin. Myös Liisa ja Miia ryntäävät tanssilattialle.

    "Niinä harvoina kertoina kun pääsen ulos haluan tanssia ja jutella ihmisten kanssa. Täällä en jää koskaan yksin. Afrikkalaiset miehet tartuttavat itsevarmuuttaan myös naisiin. Ja he jos ketkä osaavat pitää hauskaa", Liisa huikkaa noustessaan pöydästä

    (Huom.: "...pienistä valtioista kuten Namibiasta ja Nigeriasta..." Kun viimeksi vilkaisin ensyklopediaan, Nigeria oli yli satamiljoonaisine väestöineen Afrikan suurin valtio.)

    En pysty edes kommentoimaan tätä kirjoitusta, koska en tiedä, mistä pitäisi aloittaa. Tällaisten juttujen kritisoiminen on kuin miinaan astuisi. "Jaa pelkäätkö, että musta mies tulee ja vie naisesi?!" Mielestäni ongelmat ovat vähän toisella tasolla. Suomalaista miestä varmasti potuttaa lukea tällaisia juttuja, ja suurelle osalle naisista tämä on tietysti tavoitekin. Mutta niille, jotka aidosti haluaisivat tietää, mikä suomalaista miestä potuttaa, haluaisin sanoa esim. seuraavaa.

    Kuvitellaan, että Suomeen ja länsi-Eurooppaan alkaisi valua Etelä-Aasiasta naisia, jotka käyvät kuumina valkoisten miesten suhteen. Naiset notkuisivat virka-aikaan julkisilla paikoilla, ja puukottaisivat tai ryöstäisivät kerran pari viikossa suomalaisen naisen kaupunkien keskustoissa. He elelisivät pääsääntöisesti yhteiskunnan tuella, ja suomalaiset miehet kuolaisivat heidän peräänsä. Poliitikot ja toimittajat pohtisivat viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, miksi suomalainen nainen on niin epäluuloinen ja muukalaisvihamielinen. Ottaisivat mallia suomalaisesta miehestä, joka toivottaa tulijat avosylin vastaan ja kannattaa maahanmuuton lisäämistä. Aikakauslehtien syvähaastatteluissa miehet kertoisivat, että aasialaisen naisen kanssa he saavat tuntea itsensä mieheksi. Jotenkin uskaltaisin kuvitella, että pidemmän päälle suomalaista naista alkaisi sapettaa.

    Tunsin 90-luvun alussa tiukkapipoisen räyhäfeministin Tampereen yliopistolta. Pidin häntä itsestäänselvästi lesbona, vaikkei siitä koskaan puhetta ollutkaan. Mies, varsinkin suomalainen mies, oli taantumuksellinen paska, josta sikisi kaikki maailman pahuus. Miehet ne vaan hakkaavat naisia ja nainen on, edelleen varsinkin länsimaissa ja Suomessa, alistettu kotitalous- ja synnytyskoneeksi.

    Kun viimeksi näimme 90-luvun lopulla, ex-feministi oli kääntynyt muslimiksi ja veti perässään tummanpuhuvaa lapsikatrasta.

    Kaikki ihmiset, niin miehet kuin naiset, janoavat osaamisensa, pätevyytensä ja sen sellaisen tunnustamista. Mutta samaan aikaan kaikki ihmiset janoavat sitä, että heidät tunnustetaan oman sukupuolensa edustajina. Miehellä nämä tarpeet eivät ole ristiriidassa, koska eteneminen esimerkiksi uralla samaan aikaan lisää heidän stereotyyppistä miehisyyttään ja houkuttelevuuttaan naisten keskuudessa. Naisella tarpeet ovat jossakin määrin ristiriitaisia. Yksilöt ovat toki erilaisia, mutta minä ainakin uskon, että se, mikä saa miehen tuntemaan itsensä "mieheksi", on keskimäärin vähän erilaista kuin se, mikä saa naisen tuntemaan itsensä "naiseksi". Myönnän lankeavani stereotypioihin, mutta toisaalta stereotypiatkaan eivät synny aivan tyhjästä. Kaikissa kulttuureissa, kaikkina aikoina, naiset ovat mielellään pariutuneet miehen kanssa, joka tienaa enemmän kuin he, joka on vahvempi kuin he, ja joka osaa jyrähtää painavan sanan.

    Feminismin, ainakin sen räyhäilmentymien, keskeisenä ajatuksena on sukupuolen neutralisoiminen, sukupuolisokeus. Feministiä loukkaa se, että miehisissä valtarakenteissa, esim. yritysmaailmassa, häntä kohdellaan naisena. Samaan aikaan hän kuitenkin huomaa jäävänsä vaille naisille perinteisesti kuuluneita privileegioita. Hänelle ei avata ovia, hänelle ei auteta takkia päälle, hänelle ei tuoda kukkia, eikä hänelle sanota kohteliaisuuksia. Lisäksi hän on aggressiivisuudellaan saanut miehet pelkäämään ja nöyristelemään. Tämä tyydyttää hänen vallanjanoaan, mutta ei hänen naiseuttaan. Ei kukaan nainen kiinnostu miehestä, joka pelkää ja nöyristelee häntä.

    Afrikkalainen maahanmuuttaja tulee maailmasta, jossa pätevät Wanhat Tawat. Hän tarjoaa feministissä asuvalle naiselle pakotien feminismin itsensä luomasta umpikujasta. Feministin ei tarvitse myöntää suomalaiselle miehelle, että hän haluaisi vahvan miehen, vaan voi edelleen olla sitä mieltä, että suomalainen mies on sovinistinen paska, jota nainen ei tarvitse. Afron sovinismiin hänen sen sijaan ei tarvitse puuttua, koska sovinismi "kuuluu" afron "kulttuuriin", eikä afron kulttuuria saa ruveta arvostelemaan. Näin feministi saa vahvan karjun, joka kertoo, missä kaappi seisoo, mutta samalla hän voi olla feministi ja "vahva nainen". Kaiken kruunuksi hänen vihaamaansa suomalaista miestä vituttaa entistä rankemmin. Afro on tyytyväinen, naisessa asuva feministi on tyytyväinen, ja naisessa asuva nainen on tyytyväinen. Vain suomalainen mies ei ole tyytyväinen, mutta se on hänelle oikein, koska hän on sovinisti ja rasisti.

    Kansakunnalliset neekerikyrvillä ratsastavat said...

    Työvoimapulasta ja sen paikkaamisesta

    30.11.2005

    Kuten tunnettua, maahanmuuttoa perustellaan vähän millä sattuu välittämättä siitä, ovatko perustelut keskenään ristiriitaisia.

    Joidenkin mielestä suomalaiset ovat juuri nyt, 2000-luvun alussa, läkähtymässä sukurutsaisuuteensa ja tarvitsevat siksi geeniruisketta ulkomailta. En ota tässä yhteydessä sen enempää kantaa tämän väitteen mielekkyyteen, vaikka kysyä toki voisi,

    * miksi suomalaiset ovat erityisen sisäsiittoisia, jos tänne yleisen ymmärryksen ja tiedon mukaan on kuitenkin virrannut viimeisten vuosituhansien aikana runsaasti väkeä niin Venäjältä, Baltiasta kuin Germaniastakin.

    * miksi huolestuttava ja tuhoisa sukurutsa uhkaa viittä miljoonaa suomalaista mutta nähtävästi ei esimerkiksi 20 000 ahvenanmaalaista, joiden kukaan ei edellytä ottavan vastaan siirtolaisia sen enempää manner-Suomesta kuin Afrikastakaan.

    * miksei kukaan ole huolissaan somalialaisten, etiopialaisten, korealaisten, japanilaisten ja muiden vastaavien, geneettisesti hyvin homogeenisten kansojen sisäsiittoisuudesta ja vaadi, että japanilaisia on kiireenvilkkaa siirrettävä Etiopiaan, somaleja Koreaan jne. jne.

    Lisäksi on tietysti muistettava, että vaatimus suomalaisten suunnitelmallisesta rikastuttamisesta afrikkalaisten geeneillä on rodunjalostuspuhetta puhtoisimmillaan, eikä se oikein tunnu istuvan niiden suuhun, jotka syyttävät minunkaltaisiani rodunjalostushaaveista. Fiksummat monikulttuuri-ihmiset tietävät tämän, eivätkä enää nykyään turvaudu jalostusargumenttiin.

    Haluaisinkin tässä yhteydessä esittää muutamia kysymyksiä nyttemmin muodikkaaseen työvoimapulaväitteeseen liittyen. Suomesta, ja laajemminkin länsimaista, kuulemma loppuvat työntekijät ihan justiinsa, koska täällä ei synny riittävästi lapsia ja koska ihmiset elävät vanhoiksi. Ns. huoltosuhde, työtätekevien osuus suhteessa elätettäviin, muuttuu epäedulliseksi.

    En puutu tällä kertaa siihen periaatteelliseen kysymykseen, onko huoltosuhteen pysyttävä ennallaan, ts. voidaanko huoltosuhteen heikentymisestä automaattisesti päätellä, että työvoimaa on tuotava lisää ulkopuolelta. Tämä ei ole itsestään selvää, kuten historialliset ennakkotapaukset osoittavat. Vuonna 1944 Suomessa oli 80 000 parhaassa työiässä olevaa miestä vähemmän kuin vuonna 1939. Koska naiset eivät tuolloin yleensä käyneet palkkatyössä, kyseessä oli erittäin merkittävä lovi kansakunnan työvoimaresurssissa. Vain muutamaa vuosikymmentä myöhemmin iski massatyöttömyys ja työsiirtolaisuus Ruotsiin, joskin jälkimmäiseen vaikuttivat kotimaisen työttömyyden lisäksi myös naapurin parempi palkkataso ja Ruotsin yritysmaailman ja työvoimahallinnon aktiivinen värväys lahden tällä puolen. Miksi näin kävi? Siksi, että sotakorvaukset ja mainittu väestökato pakottivat Suomen teollistumaan. Teollisuus ja sen automatisoituminen johtivat vähentyneeseen työvoimatarpeeseen. Optimaalinen huoltosuhde ei ole vakio, vaan siihen vaikuttaa ympäröivä maailma. Nykyään yksi pusikossa mörisevä, kauko-ohjattu monitoimikone tekee työt, joihin kolme sukupolvea sitten tarvittiin sadan äijän savotta. Ei ole mitään syytä uskoa, etteikö sama tendenssi jatkuisi. Huoltosuhteeseen takertuminen ei ole mitään muuta kuin hätäisesti kasattu ja fiksulta kuulostava tekosyy maahanmuuton lisäämiselle.

    En siis (heh heh) aio puuttua huoltosuhdeasiaan. Oletetaan, että työvoimapula on oikea uhka. Millaista työvoimaa tarvitaan, ja millaista on reaalisesti tulossa oleva työvoima?

    Suomessa on luultavasti lähemmäs puoli miljoonaa työtöntä, jos viralliseen lukuun lisätään ne, jotka on siivottu tilastoista keksimällä työpaikkoja, joiden ainoa funktio on pitää erilaiset ongelmakategoriat työllistettyinä. En ryhdy yksilöimään, ettei kukaan loukkaantuisi, mutta useimmat kaiketi ovat sitä mieltä, että tällaisiakin töitä on. Työvoimapulasta kärsivät samaan aikaan erilaiset korkeaa ja spesifiä osaamista vaativat alat.

    Tämänhetkinen työvoimapula siis johtuu pitkälti siitä, että niin sanottuja huippuosaajia on liian vähän. Huippuosaaja on tässä yhteydessä ymmärrettävä laajasti. Se tarkoittaa esimerkiksi levyseppähitsaajia, joita ei saa mistään. Tämä johtuu siitä, että syystä tai toisesta nuorisoa on viimeiset vuosikymmenet houkuteltu kaikenkarvaisille seksikkäille mutta substanssittomille höttöaloille kuten medianomeiksi tai taidehistorioitsijoiksi. Nykyisen työvoimapulan korjaamiseksi tarvittaisiin siis sellaisia siirtolaisia, jotka on etukäteen koulutettu tekemään tarvittavia töitä. Tuntuuko lukijasta siltä, että Suomeen viimeisten 15 vuoden aikana saapuneet "siirtolaiset" (lainausmerkeissä, koska he ovat saapuneet tänne pakolaisina) jotenkin suurelta osin vastaavat tällaista kuvausta? Jotkut sanovat, että maahanmuuttajat ovat nollaosaamisestaan huolimatta mahdollisuus, koska heidät voidaan kouluttaa huippuosaajiksi. Ehkä, mutta miksei näin sitten tehdä? Ja jos somalialaisesta tyhjäntoimittajasta voidaan kouluttaa kansantalouden kaipaama huippuosaaja, miksei sama päde satoihintuhansiin suomalaisiin työttömiin tyhjäntoimittajiin? Miten voi olla niin, että somalialaisesta, jolle ammattitaidon lisäksi on opetettava suomen kieli ja suomalaisen työkulttuurin perusteet, on helpompi kouluttaa suomalaista yhteiskuntaa hyödyttävä osaaja kuin suomalaisesta työttömästä, jolle ei tarvitsisi opettaa mitään muuta kuin se ammattitaito?

    Huippuosaajiakin maailmalla tietysti on, sellaisia, joita Suomi oikeasti tarvitsisi. Ongelma on, että he eivät tule tänne, koska Suomi on syrjässä ja siellä maksetaan huonompaa palkkaa kuin monissa muissa potentiaalisissa kohdemaissa. Eikä heitä edes houkutella tänne, koska pääasiallisena maahanmuuttopolitiikan moottorina toimivat "humanitaariset syyt". Tänne tulevia ulkomaalaisia ei valikoida sen mukaan, mitä he osaavat, vaan sen mukaan, miten reppanoita he ovat. Eikä siinä mitään, voihan sitäkin pitää perusteltuna. On kuitenkin typerää ja epärehellistä väittää, että maahanmuuttajat hyödyttävät Suomea, jos vallitsevan maahanmuuttopolitiikan ideologisena lähtökohtana ei ole Suomen vaan maahanmuuttajien etu, ja jos maahanmuuttajat faktisesti eivät helpota Suomen työvoimapulaa vaan ainoastaan lisäävät sosiaalisia menoja.

    Nykyisen kaltainen maahanmuutto ei siis millään tavoin ratkaise nykyistä, toimialakohtaista työvoimapulaa. Useimmat ihmiset ymmärtävät tämän, koska se on yksiselitteinen, silminnähtävä ja mitattavissa oleva tosiasia. Pääkirjoitustoimittajien mantraa onkin nyttemmin hieman modifioitu. Vaikka meillä nyt onkin työttömyyttä, ja vaikka maahanmuuttajat nyt ovatkin pikemmin taakka kuin siunaus, meillä koittaa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua huikaiseva matalapalkka-alojen työvoimavaje, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, eivätkä ylikoulutetut suomalaiset suostu tekemään kuraportaan töitä.

    Leikitään, että näin todella käy.

    Maahanmuuttajia, varsinkin afrikkalaisia, halutaan paljon lisää tässä ja nyt. Saapuessaan Suomeen he päätyvät jonon jatkoksi pitkäaikaistyöttömien armeijaan, eikä toivoa työllistymisestä nykyisissä oloissa ole, koska suvaitsevaisuusväki kertoo heille, ettei heidän missään nimessä pidä assimiloitua vaan säilyttää oma kielensä ja kulttuurinsa, ja että jos/kun sopetumisvaikeuksia ilmenee, se ei johdu heistä, heidän kulttuuristaan tai sopeutumishaluttomuudestaan, vaan suomalaisten julki- tai piilorasismista. Toisin sanoen, jos työvoimapula iskee kahdenkymmenen vuoden kuluttua, nyt saapuvat maahanmuuttajat ovat siinä vaiheessa ehtineet viettää suomalaisen sossun luukulla 20 vuotta. Kuten olemme saaneet toistuvasti lehdistä lukea, Ruotsin ja Ranskan kaltaisissa, Suomea monikulttuuristuneemmissa yhteiskunnissa elää siirtolaispopulaatioita, joissa elinikäinen työttömyys on isältä pojalle periytyvä elämäntapa. Uskooko joku tosissaan, että tällaiset ihmiset säilyttävät kymmenien vuosien työttömyyden ja siitä seuraavan syrjäytymisen sekä kulttuurisen isoloitumisen jälkeen tuoreena ja iskukykyisenä sen potentiaalin, joka heillä mahdollisesti juuri saapuessaan olisi voinutkin olla?

    Kun maahanmuuttajat säilötään lähiöihin siltä varalta, että joskus tulevaisuudessa tulee työvoimapula, eikä heitä rohkaista tai painosteta millään tavoin integroitumaan täkäläiseen kulttuuriin ja elämänmenoon (vaan kehotetaan suvaitsevaisuuden nimissä pitäytymään tiukasti omissa esiteollisissa käytännöissään), heidän ainoaksi kontaktikseen suomalaiseen yhteiskuntaan jää Kela ja sosiaalitoimisto. Kun me 20 vuoden kuluttua tarvitsisimme heidän palveluksiaan, he kysyvät meiltä: "Työ-teko, mikä se olla, ollako se Nokian uusi malli?"

    Jos olemme huolissamme siitä, että 20 vuoden kuluttua meillä ei ole riittävästi matalapalkka-alojen työntekijöitä, meidän tulee laatia strategia maahanmuutto-ohjelmasta, joka aloitetaan 15-20 vuoden kuluttua. Silloin maahanmuuttajat pääsevät suoraan heitä odottaviin töihin, eikä minkäänlaisia syrjäytymisongelmia tule. Jos minä suunnittelen lähteväni pitkälle eräretkelle ensi kesänä ja haluan ottaa evääksi hedelmiä, en minä osta niitä hedelmiä nyt ja pane niitä reppuuni odottamaan. Sen sijaan alan nyt laatia listaa niistä hedelmistä, jotka minun pitää ostaa ensi kesänä juuri ennen kuin lähden liikkeelle. Jos tarvitsemme vaipanvaihtajia ja siivoojia 20 vuoden kuluttua, meidän ei tule hankkia heitä nyt ja panna 20 vuodeksi säilöön odottamaan. He nimittäin eivät säily vaan pilaantuvat.

    Eihän tätä asiaa ole oikeasti vaikea ymmärtää. Miksi "suvaitsevaisille" ei kelpaa se, että odotetaan maahanmuuttopolitiikassa, kunnes tarve oikeasti on akuutti? Siksi, että he eivät itse ole ollenkaan varmoja työvoimapulan tulosta, eikä se oikeasti edes kiinnosta heitä. Jos se kiinnostaisi heitä, he vaatisivat suomalaisten kannustamista lapsentekoon ja nuorison ohjaamista lukioiden sijasta ammattikouluihin. "Työvoimapula" ei ole heille mitään muuta kuin fiksulta kuulostava ad hoc -perustelu. Monikulttuurisekoilun taustalla on silkka primitiivinen ksenomania. Tummaihoinen maahanmuuttaja on jotain alkukantaisen ihanaa, jota on saatava paljon ja vaikka väkisin. Jos afrikkalaisten maahantuontia voidaan vauhdittaa jollakin järjellisen kuuloisella argumentilla, sen mukavampaa.

    Huippuosaajien puutetta maahanmuutto ei siis selvästikään ratkaise. Tämä on odotustenmukaista, koska huippuosaajat eivät tule Suomeen, ja Suomeen tulevat maahanmuuttajat valitaan muin kuin osaamisperustein. Nykyisenkaltainen maahanmuutto ei ratkaise myöskään matalapalkka-alojen hypoteettista työvoimapulaa 20 vuoden kuluttua, koska nyt syrjäytettävät maahanmuuttajat eivät ole työkykyisiä 20 vuoden kuluttua. Mutta oletetaan, että matalapalkka-alojen työvoimapula todella tulee 20 vuoden kuluttua, ja että tämä vaje katetaan heikosti koulutetuilla maahanmuuttajilla. Suomalaiset ovat ylikoulutettuja ja toimivat johtotehtävissä, maahanmuuttajat painavat raksalla ja vanhainkodeissa. Työt jakautuvat ihan kirjaimellisesti valkoisen miehen töihin ja neekerin töihin. Valkoiset saavat hyvää palkkaa ja asuvat hyvillä alueilla, neekerit saavat huonoa palkkaa ja asuvat gettoutuvissa lähiöissä. Tällaisenko yhteiskunnan "suvaitsevaiset" haluavat? Eivät tietenkään erikseen kysyttäessä, mutta näinhän siinä juuri käy, jos toimitaan, kuten "suvaitsevaiset" vaativat: "Kenen luulet vaihtavan sinun vaippasi, kun olet vanhainkodissa?"

    Maahanmuuttajia on järkevää tuoda maahan etukäteen vain, jos heistä halutaan kouluttaa täällä huippuosaajia. Tällöin kuitenkin voidaan kysyä, miksei samaan oppiin lähetetä niitä satojatuhansia ammattitaidottomia suomalaisia, jotka nyt lojuvat kortistossa. Jos maahanmuuttajia halutaan huonosti palkattuihin töihin, riittää, että heidät tuodaan maahan sitten, kun huonosti palkattuja töitä on runsain mitoin tarjolla. Kyllä Afrikassa tulee ammattitaidotonta ja lähtöhaluista väkeä riittämään vastaisuudessakin. Tällöin kuitenkin voidaan kysyä, miksei suomalaista koulutuspolitiikkaa mukauteta nyt vastaamaan tulevaisuuden haasteita, vaan kaksi kolmasosaa ikäluokista on väen väkisin tungettava lukioihin. Jos matalapalkka-alat miehitetään tulevaisuudessa maahanmuuttajilla, yhteiskuntaan syntyy etnisiä kasteja: valkoinen yläluokka ja musta alaluokka. Jos tämä taas estetään kouluttamalla maahanmuuttajat samalla tavoin kuin suomalaiset, hekään eivät suostu tekemään hanttihommia, joten työvoimapula säilyy ennallaan, ja ainoa asia, joka on muuttunut, on, että meillä on maahanmuuttajia.

    Ja vielä kerran rautalankaformaatissa:

    1) Nyky-Suomessa työvoimapulasta kärsivät korkeaa osaamista vaativat alat. Nyky-Suomeen saapuvilla maahanmuuttajilla, poislukien marginaaliset tietokoneintialaiset, ei pääsääntöisesti ole tällaista korkeaa osaamista. Nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa ei siis voi perustella työelämän nykyisillä tarpeilla.

    2) Tulevaisuuden työvoimapulaa ei voida ratkaista nykyisellä maahanmuutolla, koska maahanmuuttajat ehtivät suvaitsevaisuusfanaatikkojen suosiollisella myötävaikutuksella syrjäytyä ennen kuin työmarkkinat tarvitsevat heitä.

    3) Tulevaisuuden työvoimapula voidaan ratkaista tulevaisuudessa tapahtuvalla maahanmuutolla, jos hyväksytään, että huonosti palkatuista töistä tulee maahanmuuttajien töitä.

    4) Jos edellistä ei hyväksytä vaan tarjotaan maahanmuuttajille korkeampaa koulutusta, matalapalkka-alojen työvoimapula säilyy ennallaan ja alkuperäinen perustelu maahanmuuttajien tuonnille katoaa.

    Se, että elinkeinoelämä, varsinkin monikansalliset yhtiöt, joille yhteiskuntarauha ja massasyrjäytyminen ovat yhdentekeviä (kyllä valtio maksaa), kannattaa hallitsematonta maahanmuuttoa, on tietysti ymmärrettävää. Työmarkkinoille tulvivat heikosti koulutetut maahanmuuttajat pitävät matalat palkat matalina, mikä miellyttää osakkeenomistajia. Olisi kuitenkin toivottavaa, että tavalliset ksenomaniaan sairastuneet, periaatteessa hyvää tarkoittavat kansalaiset hetken miettisivät, mihin näennäisesti kivat ja humaanit toimenpiteet voivat johtaa. Erityisen toivottavaa olisi, etteivät he pelkkää typeryyttään toimisi monikansallisen sikakapitalismin hyödyllisinä idiootteina.

    Tarja Halonen stalinistinen marionettinukke suomalaisten suohon laulaja said...
    This comment has been removed by a blog administrator.
    Tarja Halonen stalinistinen marionettinukke suomalaisten suohon laulaja said...

    Minä ihastuin välittömästi veikeään Casanova-kuvaasi ja otin sen talteen, kuten Suomen pitäisi ottaa Suomelta miehitetyt alueet takasin Suomen haltuun miehittäjä-Ryssältä!

    Kalastajasaarento, Petsamo, Salla, Kuusamo, Karjala ja Suomenlahden saaret takaisin:)

    Miehittäjä-Ryssä helvettiin alueiltamme loisimasta

    Presidenttinne Tarja Halonen: Toimikaa!

    Juhani Koivumäki poliisin irvikuva said...

    Nettisota yltyy ryssäläisten ja suomalaisten välillä?

    Seppo Lehto on näköjään muutamalla sivustolla torjunut häneen liitetyt kriittiset sivustot:

    Lainattu: "Tosiasioista on turha kiistellä http://www.kavkaz.fi Alueemme on miehitetty ja maksamme miehittäjä-Ryssälle vielä miehitysavustuksia

    Sopinee kysyä ovatko Seppo Lehtoa kritsoivat itse lainkaan järjissään jolleivat huomaa ilmiselviä tosiasiaseikkoja kansakuntamme tilasta.

    Ryssäläisyys ja aluemiehityksemme on laajentunut ja muuttunut nykyaikana neekeröinniksi ja oman kansakunnan tuhoa tavoittelevien tahojen mädättäväksi piilo- ja suoravaikutukseksi kansandemokratioita muistuttavan näennäisdemokratian keinoin, jolla osittain peittelemään todellisia kansakunnallisia velvoitteitamme menneitä, nykyisiä ja tulevia sukupolvia ajatellen.

    PS: Minä en ole vastuussa minua sympatiseeravien sivustojen ylläpidosta. Toki olen kiitollinen kuten suomalaiset vuonna 1941 Saksan tuesta miehittäjä-Ryssää vastaan ;) Kansakunnallinen ajattelija ja toimija Seppo Lehto http://www.kavkaz.fi/ru på russki toxe;)!

    ( Lainaus loppu )

    http://www.blogger.com/profile/16370290 Komujen paska-Herkku Hernesniemi ja rikollinen poliisi http://www.rikoskomisario.blogspot.com ja http://www.halosenpaska.blogspot.com ( Tarja Halonen ) lienevät näitä Seppo Lehdon mainitsemia ryssäläisiä tahoja kuten rasistituomari Anja Aulomaa http://www.aulomaa-anja.blogspot.com

    Totaalista sotaa ryssäläisiä rasisteja kuten Anja Aulomaa http://www.blogger.com/profile/20345570 vastaan?